sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Bangkokin nimistä



Bangkokin nimien merkityksiä


Bangk Rak - Bang Rak alueen nimelle on kaksi selitystä. Toisen mukaan se viittaa paikan alkuperäiseen nimeen, joka kirjoitettiin eri tavalla kuin nykyisin eli vanha muoto on บางรักษ์, missä sana ”rak” tarkoitta ”hoitamista, hoivaamista.” Tämä on tullut sairaalasta, joka alueella sijaitsi eli nimi tarkoittaisi ”Hoivanpidon kylä.” Ajan kuluessa thai kielen nimestä olisi jäänyt viimeinen s-kirjain pois ja jäljelle jäänyt sana, joka ääntyy edelleen samalla tavalla tarkoittaa ”rakkaus.” Näin ollen alueen nimi on nyt ”Rakkauden kylä.”
Toisen teorian mukaan sana rak tarkoittaisi erästä kasvia, joka kasvoi alueen kanavassa. Koska nimi nykyisin tarkoittaa Rakkauden kylää, alueen virasto on kaupungin suosituin paikka avioliiton rekisteröintiin. Näin varsinkin Ystävän päivänä (Valentine’s Day.)

Pathum Wan – alue perustettiin vuonna 1914. Se sai nimensä Wat Pathum Wanaram –temppelin mukaan. Nimi tarkoittaa ”Lotusmetsän Temppeli” ja lähellä sijaitseva Sra Pathum –palatsi tarkoittaa ”Lootuslammen Palatsi.” Molemmat rakennukset tehtiin Kuningas Rama IV’n käskystä ja hän nimesi ne lootusten mukaan, koska ohi virtaava Saen Saeb kanava oli silloin täynnä lootuksia.

Saen Saeb  – kanavan nimen alkuperästä on kolmekin eri selitystä mutta minusta hauskin on se, että se tarkoittaisi “Tuhansia Kirvelyitä.” Tämä johtuisi siitä, että ennen kanavan alue oli täynnä hyttysiä, joiden puremat kirvelsivät sen lähellä liikkuvia. Kun katsoo nykyisen kanavan vedenlaatua, voi vain todeta kirvelyiden jatkuvan, jos vettä lentää iholle.

Phra Khanong – Nimi tulee khmerin kielestä, missä se tarkoittaa kulmakarvaa mutta todennäköisesti se on muotoutunut sanansta” khanon”, mikä tarkoittaa tullirakennusta. Alue oli pitkään tärkeä väylä merelle ja alueella on ollut asutusta jo ajalta, jolloin khmerit hallitsivat nykyisen Bangkokin alueita. ”Phra” sana on yleinen etuliite, kun puhutaan kuninkaallisista.

Saphan Sung – Korkea silta. Sillat rakennettiin korkeiksi, että veneet mahtuisivat kulkemaan kanavissa niiden ali.

Nong Nguu Hau – Nong on suo ja nguu hau on kobra eli kobrasuo. Tämän päälle on rakennettu Bangkokin uusi lentokenttä Suwannaphuum eli ”Kultamaa.”

Nong Chok -  Vesisalaattisuo (vesisalaatti – Pistia stratiotes)

Lumphini  - on Sidharta Gautaman eli Buddhan syntymäpaikka nykyisen Nepalin alueella. Nimen alkuperäinen muoto tarkoittaa ”rakastettava.”

Watthana – Alue on saanut nimensä Kuningas Rama IX vanhemman siskon Galyana Vadhanan mukaan. Itse sana Watthana tarkoittaa ”kehitys.”

Rattanakosin – Bangkokin varhainen nimi ja nykyisinkin puhutaan Rattanakosin saaresta. Nimi tarkoittaa “Indran Jalokivi.”

Bang Kapi – Katkaraputahnan Kylä

Bang Na – Riisipeltojen Kylä

Bang Lamphu - Oliivipuun Kylä

Bang Sue -  Viattomuuden Kylä

Bang Plat –Eron Kylä

Saphan Khwai –Vesipuhvelisilta

Don Muang –Kaupungin Tasanko

Pratunam -  Vesiportti (sulkuportti)

Thung Mahamek – Mahtavan Pilven Pelto

Sanam Luang – Kuninkaallinen Kenttä

Ram Indra – Indra –jumala

Thanon Ratchadamnoen - Kuninkaallisten kulkutie

Thanon Khao San – Reppuselkämatkailijoiden suosima alue. Nimi tarkoittaa Keittämättömän Riisin Katu

Thanon Sri Ayuthaya -  Voittamattomien Katu

Thanon Ladprao – Kookospähkinärinteen Katu

Thanon Ratchada Pisek - Hopeavuosijuhlan Katu

Ratchathewi Risteys, Nimi tulee alunperin Rama V’n kuninkaallisesta seuralaisesta Phra Nangchao Sukumalmarsri Phra Ratchathewi. Phra Ratchatewi on thaimaalainen aatelistitteli kuninkaallisille seuralaisille.

Thanon Phetchaburi  – Timanttikaupungin Katu

Thanon Phaya Thai – Thaimaalaisten Valtiaan Katu

Thanon Sukhumvit  – Nöyryyden Tuntemuksen Katu

Thanon Ploenchit – Tyytyväisyyden Katu

Thanon Withayu – Radio Katu, täällä sijaitsi Thaimaan ensimmäinen radiolaite.

Thanon Charoen Krung – Kaupungin Kukoistuksen Katu

Thanon Charoen Nakhon – Kaupungin Kukoistuksen Katu

Nakhon ja Krung molemmat tarkoittavat kaupunki mutta krung sanaa käytetään yleensä suurkaupungeista

Thanon Nakhon Sawan - Taivaallisen Kaupungin Katu

Thanon Bamrung Muang – Kaupungin Parantamisen Katu

Thanon Padung Krung Kasem – Kaupungin Onnellisuuden Säilyttämisen Katu

Thanon Ratchadamri – Kuninkaan Käskynannon Katu

Thanon Ratchaprarob – Kuninkaan Puheen Katu

Rama (Phraram thaiksi) – Rama I-IX kadut on nimetty Chakri-dynastian kuninkaiden mukaan.

Thanon Lan Luang Road – Kuninkaallisen Veljenpojan Katu

Soi Suan Phlu – Betelpähkinäpuiston Katu – asuin itse täällä noin 7 vuotta. Tältä kadulta löytyy myös Bangkokin Immigration Office.

Soi Yen Akat – Viileän Ilman Katu

Thanon Sathu Pradit – Munkkien Siunausten Katu

Thanon Silom – Tuulimyllyn Katu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti