Dvaravati – Thaimaa ennen tai-kansoja

Dvaravati kulttuuri yleensä ajoitetaan noin jakson 600–1000 aaj. olevalle jaksolle. Tosin osittain se on jatkunut pidempäänkin. Dvaravatia pidetään ensimmäisenä historiallisena kulttuurina nyky-Thaimaan alueella. Se on kuitenkin lähes kokonaan ilman historiallisia todisteita. Sen monumentteja tai taide-esineitä ei ole ajoitettu ja ainoat kirjalliset todisteet sen olemassaolosta tulevat lyhyistä kiinalaisista teksteistä. Monet myöhäisen esihistorian rautaa käyttäneet yhteisöt Thaimaassa ovat yleensä sisältäneet huomattavia hautausmaita, joihin kuolleet on haudattu useiden hautaesineiden kanssa. Näitä esineitä ovat mm. savityöt, rauta- ja pronssiaseet ja koristeen, pronssiastiat ja monet henkilökohtaiset koristeen, jotka on pääosin valmistettu lasista ja puolijalokivistä. Joillain alueilla, varsinkin koillisessa asutusalueet tunnistetaan merkittävistä kummuista, jotka todistavat vuosisatoja kestäneestä asuttamisesta. Näiden ympärillä on ojia tai vallihautoja. (1)

Ensimmäiset historialliset todisteet termistä löytyvät 7. vuosisadalta. Kaksi kiinalaista munkkia Xuanzang ja Yijing molemmat mainitsevat maan Kaakkois-Aasiassa nimeltä Duoluobodi ja Duheloubodi. (5)

Arkeologinen todiste sanalle Dvaravati tulee alun perin kahdesta hopeakolikosta, jotka kaivettiin esiin Nern Hinissä läheltä Phra Pathom Cheditä Nakhon Pathomissa. Molemmissa kolikoissa oli sanskritin ja pallavan kieliset kaiverrukset, joissa luki Sridvaravat I svarapun va. Tutkija nimeltä Coedes on kääntänyt tämän ”Dvaravatin kuninkaan ansiokas teko.” Tämän jälkeen Dvaravati nimitys on löytynyt monesta paikasta keski-Thaimaassa, kuten Khu Buasta ja U Thongista. Tämä johti yhteisymmärrykseen tutkijoiden keskuudessa, siitä että Dvaravatin poliittinen keskus todennäköisesti sijaitsi joko Nakhon Pathomissa tai U Thongissa. Näiden todisteiden perusteella arkeologit ovat identifioineet Dvaravatin materiaalisen kulttuurin keskuksen Chao Phraya -joen valuma-alueelle, mistä se levisi käsittämään Khoratin ylätasangon ja pienemmässä määrin myös Laosin ja Malakan niemimaan pohjoisen alueen. Kuitenkaan erot ja yhtäläisyydet materiaalisessa kulttuurissa eivät aina ole yhteneväisiä kielellisten, etnisten tai poliittisten rajojen kanssa. Dvaravatin materiaalisen kulttuurin, kuten taiteiden katsotaan olevan laajemmalle levinneitä kuin poliittinen yhtenäisyys. Osa tutkijoista olettavat, että ainakin enemmistö näistä ihmisistä olisi ollut Mon-kansaa ja puhuneet Mon kieltä. Näiden jälkeläisiä Thaimaassa olisivat Nyuah Kur -heimo, joiden jälkeläisiä asuu edelleen Thaimaan keski- ja koillisosissa. Toiset tutkijat kuitenkin sanovat, että epigraafiset (kirjoitukselliset) tutkimukset osoittaisivat, että mon-kieltä käytettiin vain uskonnollisiin tarkoituksiin ja että ei ole selvää, oliko se hallitseva arkikieli. (5)

Arkeologiset tutkimukset osoittavat, että hyvin todennäköisesti alueella on ollut proto-Dvaravati aikakausi 4–5 vuosisadoilla. (5)

Noin 600–800 aaj useita kilpailevia kuningaskuntia ilmestyi keski-Thaimaahan ja tähän aikaan alkoi myös ilmestyä varhaisimpia buddhalaisia ja hindulaisia patsaita alueelle. Dvaravati-hallitsijat Nakhon Pathomissa olivat jonkin aikaa voimakkaimpia ja monet tutkijat ovat ottaneet heidän nimensä käsittämään tätä ajanjaksoa.Toisin kuin Angkoria edeltäneet kuningas kunnat Mekong-joen suistoalueella, jotka olivat kansainvälisissä kauppayhteykseissä Kiinan ja Intiaan, keski-Thaimaa säilyi suhteellisen eristyneenä alueena. Sen seurauksena syntyi omalaatuinen ja korkeasti hienostunut Mon-Dvaravati tyyli. Buddhalaisuus vaikuttaa olleen alueen pääuskonto mutta viitteitä hindulaisuudesta löytyy linga-kuvioista monumenteista sekä Vishnulle omistetuista kuvista koko Dvaravati alueella. Kahdeksannelle vuosisadalle tultaessa Mahayana ja Esoteerinen buddhalaisuus olivat saaneet vallan Khoratin ylätasangolla. Erityisesti merkittäviä monikätisiä pronssisia bodhisattva patsaita löytyy Prakhon Chai -kaupungin läheltä. (3)

Dvaravati nimi nykykäytössä kuvastaa enemmänkin taidehistoriallista tyyliä kuin yhteneväistä kulttuuria, perinnettä tai sivilisaatiota, joita löytyy esimerkiksi Han-sivilisaation tai Angkor-kulttuurin materiaalisista jäämistöistä tai historiallisista merkinnöistä. (1)

Dvaravati-alueet ovat taas tunnistettavissa tiilistupien ja muiden uskonnollisten rakennusten jäänteistä ja joillain asutuksilla on mahdollisesti ollut merkittävät niitä ympäröivät muurit ja vallihaudat, käsittäen useita hehtaareja mutta näitä alueita on harvemmin tutkittu. Näissä hautapaikat ovat harvinaisia ja ne muutamat, jotka on mainittu raporteissa, kuten Phong Tuk ja Dong Mae Nang Muang eivät ole linkitettyjä Dvaravati ajan ja kulttuurin monumentteihin. (1)

Dvaravati ajanjakson aikana tapahtui kuitenkin kulttuurillista kasvua, sosiaalista monimuotoisuutta ja yhtenäistä kaupungistumista aina Thung Sethi’stä Malakan niemimaalla pohjoiseen Nakhon Pathomiin, U-Thongiin ja sen jälkeen keskitasankojen yli Koratin ylätasangolle koillisessa. Näiltä alueilta on löydetty merkittäviä kaupunkimaisen asutuksen keskittymiä, kehittyneempää teknologiaa ja teollisuutta. Tämä kehitykseen on vaikuttanut pitkällä ajanjaksolla, myöhäisellä esihistoriallisella ajalla olleet sisäiset keskinäiset kauppayhteydet sekä uusien käsitteiden ja materiaalien saapuminen Malakan niemimaan läpi paikoista kuten Tha Chana ja Khao Sam Kaeo niemimaan itärannikolla ja Khuan Lukpad ja Phu Khao Tong sekä monet muut Andamanin rannikolla. Sieltä ne ovat olleet yhteydessä Bengalin lahden toisella puolella sijainneisiin varhaisiin historiallisiin yhteisöihin ja Etelä-Aasian kulttuurimaailmaan. (1)

Dvaravatin hallintosysteemistä tiedetään vain vähän. Se on saattanut olla pienten päällikkökuntien löyhä yhteenliittymä enemminkin kuin keskusvaltaisesti johdettu valtio. Sen suurin levinneisyys oli Malakan niemimaan yläosasta Chao Phraya -joen alueelle. Kolme suurinta asujaimistoa olivat Nakhon Pathom, Suphanburi ja Praak Srigacha ja lisäksi keskuksia olivat U Thong, Chansen, Khu Bua, Pong Tuk, Muang Phra Rot, Lopburi, Si Mahasod, Kamphaeng Saen, Dong Lakhorn, U Taphao, Ban Khu Munag ja Sri Thep. (6)

Uusimmat löydöt kaivauksilta Chansen ja Tha Muang vallihaudoista U Thongissa osoittavat, että Dvaravati kulttuuri on saattanut alkaa jo 200 jaa. Kuitenkin arkeologiset, taidehistorialliset ja epigrafiset (kirjoitukset) todisteen kaikki osoittavat, että Dvaravatin pääajanjakso oli 7.–9. vuosisatojen aikana. Dvaravati kulttuuri ja vaikutus levisivät myös Isaniin ja Laosin kuudennelta vuosisadalta lähtien. Merkittävimmät löydöt Isanissa on tehty Kalasinin Mueang Fa Daetistä ja Khoratin Muaeang Semasta. (6)

Dvaravati asutusten piirteitä

Useimmiten asutuksia ympäröivät syvät ojat ja joskus myös vallit. Ojat ovat saattaneet olla useiden metrien syvyisiä ja 25–40 metriä leveitä. Vallihautojen merkitystä Kaakkois-Aasiassa ei olla kuitenkaan pystytty todistamaan Ne ovat voineet olla puolustus tarkoituksissa rakennettuja mutta toisaalta ne ovat kuivuneet kuivan kauden aikana, mikä taas on ollut yleisin sodankäymisaika. Niitä on voitu käyttää varastoimaan vesikasveja, vesivarastoina riisinkasvatukseen tai kasvattamaan kaloja ja kilpikonnia ravinnoksi. Useimmat keskitasangon asutusten vallihautojen vesi on johdettu kanavista ja virroista ja ne löytyvät ensisijaisesti alueilta, joiden ympäristö soveltuu kostean maan riisin viljelyyn. (4)

Mielenkiintoinen alue on Si Thep, joka sijaitsee Pasak-joen rannalla Thaimaan keskiosassa. Alue oli aktiivinen jo kuudennella vuosisadalla ja siellä oli asutusta kolmannelletoista vuosisadalle saakka. Varhaisimmat patsaat ovat tyylillisesti samankaltaisia esi-ankorilaisten hindulaisten patsaiden kanssa, joita löytyy esimerkiksi Prasat Andetista. (3)

Kuitenkin sellaiset piirteet kuin päähineelliset kasvokuviot tekevät Si Thepin tuotannosta selvästi erottuvan ja kasvojenpiirteet, erityisesti silmät heijastavat alkavaa Dvaravati-tyyliä. Seitsemännen ja kahdeksannen vuosisadan aikana monumentaaliset lingat kuten ne, jotka olivat Si Thepissä alkoivat ilmaantua joka puolelle aluetta. Kuninkaat, jotka identifioivat itsensä Shivan inkarnaatioiksi pystyttivät tällaisia lingoja uskonnollisina tekoina ja symboleina vallastaan valtaamillaan alueilla. (3)

Kahdennestatoista vuosisadasta lähtien Dvaravati alkoi kuulua Khmer-valtakunnan vaikutuksen alaiseksi ja lopulta Kuningas Suriyavarman II valloitti alueen. Haripunchai selviytyi kolmannentoista vuosisadan lopuille ennen kuin Lanna-valtio liitti sen itseensä. Monien lisäksi alueella asuivat malaijit ja khmerit. Tai -kansat saapuivat alueelle myöhemmin. (6).

Lounaiset Tai-heimot levittäytyivät nopeasti laajalle alueelle ja pysyivät läheisissä kontakteissa toisiinsa, joten he vieläkin ymmärtävät paljolti toistensa kieliä (esim thai ja laos). Tain puhujat alkoivat levittäytyä länteen ja lounaaseen Kiinan ja Vietnamin raja-alueilta noin 100 eaa. Tähän aikaan kiinalaiset levittivät hallintansa Punaisen joen alueelle. Eteläiset vähemmistökansat Kiinassa alkoivat käyttää kiinalaiseen tapaan sukunimiä noin 300 aaj, kun taas Kiinan ulkopuolella asuvien tai-heimojen käytäntöön tämä on tullut vasta paljon myöhemmin. Tai yhteisöt perustivat asuinalueita pohjoisen Laosin ja Yunnanin alueelle ja perinteen mukaan he asettuivat Myanmarin Shan-kukkuloilla 569 aaj. Todennäköisesti oikea aika on jonkin verran myöhemmin. Seitsemännen ja kolmannentoista vuosisatojen välisenä aikana tai-kansat asettuivat ja ottivat haltuunsa monien ja khmerien hallitsemia alueita nykyisen Thaimaan ja Laosin alueilla. Siamilaiset valtasivat Sukhothain moneilta 1239 ja vuoteen 1257 mennessä hallitsivat koko ylempää Chao Phraya -laaksoa. Vuonna 1262 kilpaileva siamilainen kuningaskunta, Lanna perusti pääkaupunkinsa Chiang Raihin ja vuoteen 1290 mennessä se oli ottanut hallintaansa pohjoisen Mon valtion, Haripunchain, jonka keskus sijaitsi Lamphunissa. Samoihin aikoihin Tai Ahom -heimo muutti länteen Shan kukkuloista saapuen Assamiin ja perinteen mukaan perustivat Assamin kuningaskunnan 1228. (2)

Mitä oli alueella ennen Dvaravatia on myös mielenkiintoinen kysymys. Olisiko Dvaravati saanut vaikutteita mystiseltä Suwannaphoom -alueesta. Suwannaphuum on vieläkin vähemmän jälkiä jättänyt ajanjakso (kulttuuri?) kuin Dvaravati. Suwannaphuum mainitaan ensimmäisen kerran kuningas Asokan valtakaudella 268–232 eaa.

Lähteet

THE DVARAVATI GAP—LINKING PREHISTORY AND HISTORY IN EARLY THAILAND (1)

Ian Glover

https://journals.lib.washington.edu/index.php/BIPPA/article/view/10809/10667

Southeast Asian mainland:linguistic history (2)

Paul Sidwell

https://www.academia.edu/7762144/Southeast_Asian_mainland_linguistic_history?email_work_card=view-paper

Kurt Behrendt

The Mon-Dvaravati Tradition of Early North-Central Thailand (3)

https://www.metmuseum.org/toah/hd/mond/hd_mond.htm

https://www.academia.edu/8112430/How_Many_Dvaravati_Kingdoms_Locational_Analysis_of_First_Millennium_A.D._Moated_Settlements_in_Central_Thailand (4)

https://www.academia.edu/31537878/The_case_for_proto-Dvaravati_A_review_of_the_art_historical_and_archaeological_evidence (5)

https://en.wikipedia.org/wiki/Dvaravati (6)

JOURNALS.LIB.WASHINGTON.EDU

The Dvaravati Gap - Linking Prehistory and History in Early Thailand | Glover | Bulletin of the Indo-Pacific Prehistory Association

Näkemyksiä

Seuraavaksi eri näkemyksiä yllä olevista teorioista. Viime vuosina myös jotkut thaimaalaiset historioitsijat ovat kyseenalaistaneet Nanzhao-teorian. Nanzhaossa puhuttu kieli on lolo (Backus (1981), joka on tiibettiläis-burmalainen kieli ja lisäksi heidän lastensa ensimmäiset nimet pohjautuvat heidän esi-isiensä sukunimiin. Tällaista piirrettä ei ole löydetty tai-kulttuureissa. (Cadchumsang (2011.)

Pongsripian (2002:43-44 kirjassa Kan sueksa prawattisat lae wannakam khong klum chattiphan tai, Studies of History and Literature of Tai Ethnic Groups) on eräs thaimaalaisista tutkijoista, joka ei yhdy mielipiteeseen Nanzhaosta tai-valtiona. Hän esittää kysymyksen: jos Nanzhao oli tai-valtio, miksi tai-kielen puhujia tai tai-kulttuuria ei ole missään näkyvillä Nanzhaon keskeisillä alueilla. Valtio oli kuitenkin olemassa useita vuosisatoja ensin Nanzhaona ja sitten Dalina. Hän ei ole myöskään löytänyt todisteita tai-asujaimistosta Sipsongbannan ja Dalin tai Kunmingin välillä. (Pongsripian 2002:36).

Luo (2001:185-6) huomioi, että tait Dehongissa, Sipsongpannassa käyttävät monia samoja sanoja kuin “pohjoiset” tai-kielet mutta ääntäminen on samankaltaista “lounaisten” kielien kanssa. Hän olettaa, että pakolaiset Nong-kapinan jälkeen muuttivat ensin Punaisen- ja Mustan -joen alueelle, joissa heidän ääntämisensä muuttui aikaisemmin alueelle tulleiden mukaiseksi ja sen jälkeen he muuttivat pohjoiseen kohti Dehongia. Kielten perhe esitetään usein kehityksenä ja muuttoliikkeenä mutta se on eräällä tärkeällä tavalla harhaanjohtavaa. Se näyttää, missä kielet eroavat toisistaan mutta ei, missä ne yhtyvät toisiinsa.

Sen sijaan Nanzhaon eteläosissa tai -puolella oli jo pieniä tai-kansojen hallitsemia alueita. Hsenwi-kronikoiden mukaan tait perustivat kuningaskuntia Mao-joen varrelle ja nillä oli jonkin verran sotilaallista valtaa. Kuitenkin niiden kukoistus loppui, kun voimakas Bagan kuningaskunta valloitti ne. (Yos 2001:6-7).

Shan kronikat ovat rekisteröineet ensimmäiset muutot Yunnanista etelään Shweli-joen alueelle aikakaudella, jonka arvioidaan olevan kuudennella vuosisadalla a.a.j. (Sai Aung Tun 2000) .Shan legendat kertovat liikkumisesta Yunnanin jokien ylä- ja alavirtaan, samoin kuin virroilla, jota tulevat lännestä. Yuanien legendat kertovat ryhmistä, jotka tulevat ylös sekä Mekong-jokea pitkin että kaakosta ja Mekongia alavirtaan Yunnanista sekä länteen Shan valtioista, johtuen todennäköisesti Piaon, Nanzhaon ja mongolien hyökkäyksistä. Koko muuttohistorian ajan ryhmät lounaasta ovat sekoittuneet muiden muuttajien kanssa ja näillä on voinut olla hyvin erilaiset alkuperät. (Luo 2001:9).

Zhuangit ovat kielellisesti tai-kansojen sukulaisia, he asuttavat edelleenkin Guanxin maakuntaa, missä heillä on oma autonominen alueensa. Wongthet ja hänen kolleegansa vierailivat Zhuang-kansan luona 1990-luvun alkupuolella. He olivat hyvin vaikuttuneita, koska zhuang ja thai kielet olivat niin lähellä toisiaan, että he pystyivät helposti kommunikoimaan keskenään. Palatessaan, Wongthet (1994:2)arveli, että tai-kansojen muutto heidän zhuang-serkkujensa luota tapahtui jo pronssikaudella.
Muuttoliike ei ollut yksinkertainen, suoraan jatkuva prosessi. Se tapahtui tuhansien lyhyen matkojen liikkeillä melko pienten ihmisjoukkojen toimesta. Jotkut legendat puhuvat päälliköistä, jotka johtivat parin tuhannen henkilön joukkoja. Ahom Buranji sanoo esimerkiksi, että Sukaphata seurasi kahdeksan aatelista, yhdeksän tuhatta henkilöä, kaksi norsua ja kolmesataa hevosta.  (Gait 1994:73).

Tai-kansojen legendat kertovat myös heidän asettumisestaan Kaakkois-Aasian pohjoisosiin. Yleensä kohtaamiset taiden ja alueita aikaisemmin asettaneiden kansojen kanssa ratkaistaan kahdella tavalla. Ensimmäisessä aikaisempien asukkaiden kanssa on konflikti ja nämä hajaantuvat ympäröiville kukkuloilla. Kengtungin legendassa alueen ensimmäiset asukkaat ovat kiinalaisia mutta paikalliset henget ilmoittavat, että he eivät pidä kiinalaisista ja vastustavat heidän kaupunkiensa rakentamista. Niinpä riisi ei kasva kunnolla ja kiinalaiset poistuvat. Tämän jälkeen 80000 henkeä käsittävä Palaung Wa-heimo saapuu kahdeksan päällikkönsä johdolla ja alkavat kasvattaa juuria ja jamssia sekä rakentavat kaupungin, jossa on kaksitoista porttia ja vallihauta. Kiinalaiset vaativat heiltä veroja mutta heidät ajetaan tiehensä. Palaungien joukosta nousee vahva johtaja, joka rakennuttaa kyliä ja kaupunkeja, määrää rajoista ja nimittää ministereitä sekä virkamiehiä hallitsemaan maakuntia, niin isoja kuin pieniäkin. Hän hallitsee yli miljoonaa riisipeltoa.  Lopulta paikalle saapuu tai-päällikkö. Hän ei pysty voittamaan palaungeja voiman avulla mutta hän käyttää viekkautta, tappaa heidän päällikkönsä ja ajaa palaungit pois. Palaungit muuttavat Mongkhaan ja rakentavan sinne uuden kaupungin. Mutta tait tulevat uudestaan, kun he ovat kaivamassa vallihautaa ja tällä kertaa palaungit hajaantuvat kukkuloille. (Sao Saimong Mangrai 1981, 201-3, 214-8). Chiang Saen legendassa Lawa-päällikkö hyväksyy 10000 kultapalaa ja luovuttaa kansansa taille. Hän vetäytyy Doi Tungille, josta hänen esi-isänsä ovat tulleet.  (Baker 2001).

Toisessa tarinassa kaksi veljestä johtavat mustat tait alas Punaista -jokea ja he asettuvat laajalle tasangolle. Kaksi sukupolvea myöhemmin, Cheung, nuorin seitsemästä veljeksestä, lähtee tyypilliseen seitsemännen veljen tapaan etsimään onneaan. Ensin hän ylittää vuoret ja saapuu Punaiselle -joelle, hyökkää Kha-asutuksen kimppuun mutta ei ole menestyksellinen. Sen jälkeen hän palaa suuremman armeijan kanssa ja onnistuu valloituksessaan. Hän ja hänen seuraajansa asuttavat joen varren ja viimein saapuvat hienoon mutta jo asutettuun laaksoon. He yrittävät saada alueen haltuunsa voimakeinoin mutta epäonnistuvat, koska aluetta asuttavat lahat ovat liian voimakkaita. Tait pyytävät paikalliselta päälliköltä lupaa asettua alueelle, jotta hei voivat tarkkailla paikallisia tapoja. Myöhemmin Cheung pyytää mennä naimisiin päällikön tyttären kanssa. Lahat tuovat hääjuhliin 50 henkivartijaa, osoittaen luottamuksen puutetta. Vartiat kuitenkin houkutellaan laittamaan aseensa syrjään ja juomaan itsensä humalaan. Tait käyttävät tilaisuuden hyväkseen ja tappavat paikallisen päällikön. Muut lahat pakenevat. Cheung jatkaa alueiden valloittamista Mustan-joen varrella ja ylittää kukkulat Ma-laaksoon ja sen jälkeen tait lähtevät pienemmissä ryhmissä kohti lounasta ylittäen kukkulat saapuen Ouhun ja muihin Mekongin sivujokiin. Lopulta hän saapuu Thaeniin, joka on jo mustien taiden ja kha-kansan asuttama ja Cheungista tulee heidän päällikkönsä. Tarina kertoo liikkeistä ensin eteläisestä Yunnanista koilliseen, sen jälkeen lounaaseen Mustan-, Punaisen ja Ma jokien reunoja myöten ja lopulta Mekongin vedenjakajalle. Matkallaan tait perustavat uusia kaupunkeja eli muangeja jokilaaksoihin, joissa he usein kohtaavat aikaisempia asutuksia. (Chamberlain 1992:67-8).

Länttä kohti suuntautunut muuttoliike toi muuttajat kontakteihin monien muiden kansojen kanssa. Muuttajat eivät olleet pioneereja asumattomille alueille. Mon-khmeriä puhuvat kansat olivat asuttaneet näitä alueita jo ennen kuin tait saapuivat niille. Samaan aikaan tiibettiläis-burmalaisten kielten puhujat muuttivat samoille alueille luoteesta ja Viet-kansa etelästä. Kiinalaisten kanssa oli jatkuvaa kosketusta ja kanssakäymistä.
Tai kielten laaja leviäminen alueella voi johtua siitä, että he osasivat hallita kastelujärjestelmiä paremmin kuin aikaisemman asujat. Monet tai-legendat korostavat, että immigrantit etsivät tietyn tyyppistä maastoa - tasankoja, jotka olivat vuorten välissä ja jokea, joka mahdollisti riisin kasvatuksen, missä vuorilta tulevat virrat myös auttoivat viljelyä. Taiden muang-rakenne auttoi myös hallitsemaan erilaista asujaimistoa alueella, koska se oli arvohierarkia ja tämä on ehkä mahdollistanut sen, että tait ovat voineet omaksua muita kansoja osaksi omaa yhteisöään. Legendat myös korostavat, että tait pystyivät omaksumaan alueilla olevat käytännöt ja muuttamaan muut kansat alamaissuhteeseen kanssaan. Bai-yi zhuan * myös antaa vihjeitä tai muangien kyvystä omaksua muita kulttuureita omaansa heitä jäljitelemällä. Lopuksi, mikä tuli tai kulttuurien, -kielten ja -yhteiskuntien ominaispiirteiksi oli se, että yhteiskunnat kehittyivät myös leviämisen avulla. Nämä yhteisöt olivat erittäin liikkuvia. Muuttoliike jatkui myöhempinä vuosisatoina, aiheuttaen monimutkaisen mosaiikin paikallisia ala-yhteisöjä, jotka järjestyivät uudelleen jatkuvasti. Lisäksi tai-yhteisöt olivat synteettisiä ja niillä oli suuri kyky saada muut kansat ja näiden kulttuuriset aktiviteetit osaksi omaa yhteisöään ja he itse pystyivät muuttumaan näihin uusiin olosuhteisiin. Monia kulttuurisia käytänteitä omaksuttiin aikaisemmilta asukeilta, mukaan lukien paikallisten henkien palvonta, uskonnolliset käytänteet ja syntyvyysjuhlat. Kiinalaisilta omaksuttiin kalenteri, poliittinen terminologia ja ehkäpä muangien järjestäytymisrakenne. Yuet katosivat, uusia yhteisöjä ja kulttuureja muotoutui muuton kokemuksien ja kontaktien vaihdon perusteella.  Kun tultiin 1200-luvulle termiä ”Tai” käytettiin kuvamaan joitain näistä yhteisöistä, varsinkin Mekong-joen yläjuoksun varrella olevista yhteisöistä. Vasta paljon myöhemmin, pääasiassa länsimaiden historioitsijoiden ja kielitieteilijöiden toimesta termi alkoi tarkoittaa kokonaisia kieliperheitä ja kansoja. Sen jälkeen termiä alettiin käyttää moniin poliittisiin tarkoituksiin. (Baker 2001:18-19).

*selostus  https://en.wikipedia.org/wiki/Baiyi_Zhuan

Varhaisimmat tai-ryhmät Kiinassa jaettiin kolmeen eri ryhmään, jotka vastasivat kolmea kuningaskuntaa. 1. Mong Loong -kuningaskunta, sijaitsi eteläisen Keltaisen-joen alueella, 2. Mong Pa -kuningaskunta nykyisen Sichuanin alueella ja 3. Mong Yio -kuningaskunta Jantze-joen itäpuolella. Muinaisten kiinalaisten dokumenttien mukaan tai-kansoilla oli melko hyvin kehittynyt maanviljelysysteemi ja osa sadosta myytiin tai vaihdelliin toisiin tuotteisiin. Tai-kansojen uskotaan olevat yksi ensimmäisistä etnisistä ryhmistä, jotka käyttivät härkiä maan muokkaukseen. (Hayes 2008).
Nykyisten tai-kansojen esi-isät organisoivat itsensä ensin puoliksi yhdistyneiksi poliittisiksi järjestöiksi - Shan Guo - Qin-dynastian 221-207 e.a.a. ja Han-dynastian 206 e.a.a. - 220 a.a.j. aikoihin. Han- ja Jin -dynastioiden aikalaiset kutsuivat heitä nimillä ”Dianyue”, ”Dan”, ”Shan” ja ”Liao” ja ”Jiuliao” ja heidän asuttamiaan alueita Norsuratsastusmaaksi. (Hayes 2008).

Aikojen kuluessa tait jakaantuivat pienempiin ryhmiin tai heimoihin. Alkaen 8. vuosisadalta a.a.j. 12’sta vuosisadalle asti Dehong-seudun Dai-kansa asui omassa valtiossaan, Meng Mao Kuningaskunnassa, jonka pääkaupunki oli Ruilijiang. Dai päällikkö nimeltään Bazhen tai Pa Ya Zhen yhdisti kaikki alueella asuneet heimot 12. vuosisadalla a.a.j. ja perusti paikallisen hallinnon nimeltä Mengle. Jinghongista tuli pääkaupunki ja sitä kutsuttiin nimellä Jinglong Kultaisen Salin Kuningaskunta. Paikallisten tilastojen mukaan kuningaskunnassa asui yli miljoona asukasta ja se oli kuuluisa valkoisista norsuista ja jalosukuisista hevosista. Se tunnusti Kiinan keisarin hallitsijakseen. (Hayes 2008).

Keitä sitten Tai Daikongit olivat? Tai-kansojen sanotaan asuttaneen 8. vuosisadalla a.a.j. suurinta osaa pohjoista Kaakkois-Aasiaa ja he olivat jakaantuneet viiteen ryhmään. Läntinen ryhmä oli nykyisten Burmassa ja Yunnanissa asuvien Tai Yai -kansojen esi-isiä. Tai-kieliä heimoja oli Mao-joen tulvatasangoilla, näiden uskotaan olleen Muang Mao ja Pong. Seuraavina vuosisatoina läntiset ryhmät taita puhuvista ihmisistä lujittivat asemaansa hallitsevana kansana Burman Shan-valtioissa, Assamissa ja suurimmassa osassa Yunnania. . (Hayes 2008).Wyatt (1984) jakaa tai-kansat viiteen ryhmään.  1. Pohjoinen ryhmä, Zhuangien esi-iät. 2. Ylämaiden tait, mustien, punaisten ja valkoisten taiden esi-isät. 3. Siang Kwang -ryhmä, siamilaisten esi-isät 4. Lao-ryhmä, laosilaisten ja Sukhothai-kieltä puhuvien esi-isät.
Jossain määrin tai-tutkimukset ovat viime vuosikymmeninä seuranneet perinteisiä määritelmiä. Leach (1954) oli ensimmäisiä tutkijoita, jotka epäilivät lingvistisen materiaalin validiteettia, kun pääteltiin olemassa olevien ryhmien historiaa. Leach kertoo, että Kachin-kukkulat, jossa hän teki kenttätutkimuksen eri heimojen ja etnisten ryhmien väliset avioliitot olivat hyvin yleisiä. Monet kielitieteilijät ovat nyt omaksuneet ajatuksen, että historiallisilla kielitieteillä ei voida tutkia kovinkaan tarkoin Kaakkois-Aasian eri ryhmien liikkeitä, ryhmien nopeat paikkojen muuttamiset voivat muuttaa niiden kieliä. Se, mikä on nyt tärkeää, on kuinka etniset ryhmät määräävät oman etnisyytensä verrattuna sen omaan tuntemukseen menneisyydestä.
Nimen Siam alkuperästä kirjoittaa (Coedes 1948), että se ilmestyy ensimmäisen kerran Cham teksteissä 11. vuosisadalla a.a.j. ja sen jälkeen seuraavalla vuosisadalla khmerien reliefeissä Angkor Watissa. Syam-nimi mainitaan yli kaksikymmentä kertaa Paganilaisissa kirjoituksissa, joista varhaisin on vuodelta 1120 a.a.j. Nimi on yleensä pagodiorjien listoissa sekä miesten että naisten ja se on harvoin nimen edessä. Sen sijaan se on nimien perässä ja näin se yleisesti tarkoittaa vaaleaihoista, kuten shanit. (Luce 1958:124).

Paganilaisissa kirjoituksissa on kuitenkin usein mainittu paikka Khanti, joka epäilemättä on johdettu Shan Kham-ti (kultainen paikka) sanasta. Nimi todennäköisesti kertoo, että asukkaat olivat pääosin shaneja. Khanti oli tärkeä paikka, jossa oli kastelukanavia ja riisipeltoja. Se sijaitsi noin 130 kilometiä Paganin eteläpuolella Irrawaddy-joen varrella. (Luce 1958:124). Kaikki alueet Irrawaddysta itään, Möng Mit, ala-Shweli ja Bhamo olivat olleet shan alueita, ei burmalaisia useita vuosisatoja. (Luce 1958:135.)
Luce (1958:126) ei ole samaa mieltä Coedesin kanssa siitä, että pienet Shan valtio Mogaung olisi perustettu vuonna 1215, Mong Mai 1223 ja Ahomien Assamin valtaus olisi tapahtunut vuonna 1229. Hänen mielestään Pagan oli tuolloin vielä liian vahva.

Lähteet:

Backus, C. 1981 The Nan-chao Kingdom and T’ang China’s Southwestern Frontier, Cambridge University Press, 1981. http://www.massey.ac.nz/~bjmoyle/dbm/b3/p36.html.

Baker, C. 2002: 6  http://www.siamese-heritage.org/jsspdf/2001/JSS_090_0b_Baker_YueToThai.pdf.

Cadchumsang, J. 2011. People at the Rim: A Study of Tai Ethnicity and Nationalism in a Thai Border Village Jaggapan https://tspace.library.utoronto.ca/.../Cadchumsang_Jaggapan_201111_PhD_thesis.pdf.

Chamberlain, James R. 1992. The Black Tai Chronicle of Muang Mouay, Part I, Mythology. Mon-Khmer Studies. http://sealang.net/sala/archives/pdf8/chamberlain1992black.pdf.

Coedes, G  Les etats hindouisés d'Indochine et d'Indonésie, Paris, E. de Boccard, 1948,http://taisea.org/eng/history/wt1.html.

Gait, E. 1994 (1926). A History of Assam. Guwahati: Lawyer’s Book Stall.https://archive.org/stream/ahistoryassam00gaitgoog/ahistoryassam00gaitgoog_djvu.txt.

Hays, J. 2008. http://factsanddetails.com/china/cat5/sub31/item177.html.
Leach, E. 1954. Social dynamics in the highlands of Southeast Asia: reconsideringPolitical systems of highland Burma
http://www.khamkoo.com/uploads/9/0/0/4/9004485/political_systems_of_highland_burma-kachin_structure.pdf

Luce, G. 1958. The Early Syam in Burma’s History. JSS. Vol.46 (pt.2) 1958. p.123-213.

Luo, Y. (2001). The hypothesis of a new branch of the Tai languages. In M.R. Kalaya Tingsabadh and A.S. Abramson (Ed.), Essays in Tai Linguistics, 177-188. Chulalongkorn University Press. http://sealang.net/sala/archives/pdf8/luo2001hypothesis.pdf.

Pongsripian, W. 2002 Sathannaphap kan sueksa prawattisat thai (History of the Tai People: A Critical Review). In Kan sueksa prawattisat lae wannakam khong klum chattiphan tai (Studies of History and Literature of Tai Ethnic Groups). Sarassawadee Ongsakul and Yoshiyuki Masuhara, eds. Pp. 29-55. Bangkok: Amarin Printing & Publishing. (in Thai)

Sai Aung Tun. 2009. History of the Shan State: From its Origins to 1962, Chiang Mai, Thailand: SilkwormBooks

Yos, S. 2001. LAK CHANG A reconstruction of Tai identity in Daikong http://www.khamkoo.com/uploads/9/0/0/4/9004485/lak_chang_-_a_reconstruction_of_tai_identity_in_daikong.pdf.

Wongthet, S. 1994. Khon thai yu thini nai utsakane [The Thai were here in Southeast Asia]. Bangkok: Silpakon University http://www.siamese-heritage.org/jsspdf/2001/JSS_090_0b_Baker_YueToThai.pdf.

Wyatt, D. 1984. Thailand: A Short History (Yale University Press, 1984) http://www.massey.ac.nz/~bjmoyle/dbm/b3/p36.html.

4. Indonesia

Kun tai-kansojen ja Jaavan saarella asuvien kansojen verityyppiä ja geenejä vertailtiin, havaittiin, että nämä ovat erittäin lähellä toisiaan. Samalla havaittiin, että tai-kansat ja kiinalaiset eivät ole läheisiä. Tämän perusteella on esitetty, että tait ovat mahdollisesti joskus asuneet Jaavalla. Suuria määriä hemoglobiini E’tä an löydetty Kaakkois-Aasian kansista, taista, khmereistä, mon-kansasta ja niin edelleen mutta ei kiinalaisista. Tästä teoriasta väitellään tällä hetkellä. (Wallace).

5. Alkuperäistä Indokiinalaista

Benedict (1942) ehdottaa, että tai-kansojen alkuperä on indokiinalaista. Hän sanoo, että tai-kielet kuuluvat samaan ryhmään kuin kadai-kielet, jotka yhä esiintyvät eteläisessä Kiinassa ja myös samaan ryhmään kuin indonesialaiset kielet. Näillä kielillä on sama sanajärjestys, samat sanojen juuret, samanlaiset vokaalit ja niin edelleen ja tämä antaa vihjeitä siitä, että tai-kieliä puhuvat asuivat Indokiinassa. Hän perustaa esityksensä lingvistiseen teoriaan.

Benedict (1942) ehdottaa myös, että tait olivat todennäköisesti alkuperäiset asukkaat nyky-Thaimaan alueella. Sitten noin 4000-3500 vuotta sitten, mon-khmer -kieliä puhuvat kansat muuttivat alueelle Intiasta työnsivät tait pohjoiseen kohti eteläistä Kiinaa. Noin 1000-800 vuotta sitten tait alkoivat taas muuttaa kohti etelää ja asettuivat Assamiin, Shan valtioihin, Pohjois-Thaimaahan, Laosiin ja Pohjois-Vietnamiin. Benedictin oletukset ovat kuitenkin hyvin kyseenalaisia ja hän ei ole osoittanut mitään merkittäviä todisteita teoriansa tueksi. Joitain muitakin teorioita on esitetty perustuen esimerkiksi alueelta löytyneiden pääkallojen ja nykythaiden pääkallojen ja luiden samankaltaisuuteen tai kulttuurien jatkumoon. Näitä teorioita ei ole kuitenkaan pystytty varmentamaan tarkemmin. (Wallace).

Lavon ensimmäinen legendaarinen kuningas, Phraya Kalavarnadit, perusti kaupungin noin 450 a.a.j. Se oli eräs aluella olleista Dvaravati kaupunkinvaltioista. Kalvarnadit aloitti uuden aikakauden nimeltään Chulasakarat, jota käytettiin sekä siamilaisten että burmalaisten keskuudessa aina 1800-luvulle saakka. Chenlan kuningaskunnan Isanavarman I laajensi khmerien vaikutuksen Chao Phraya-joen laaksoon 7. vuosisadalla a.a.j ja monet Dvaravati kaupungit joutuivat khmerien vallan alle. Ne Dvaravati kaupungit, jotka jäivät khmerien vallan alle muodostivat Lavon ja läntiset kaupungit, jotka säilyivät itsenäisinä muodostivat Suvarnabhumi kuningaskunnan. Lavosta käsin khmerit hallitsivat Dvaravati alueitaan. Ainoa alkuperäinen kieli, mikä löytyy varhaiselta Dvaravati-kaudelta on mon. On kuitenkin epäilyksenalaista, olivatko mon-kansat ainoat Lavossa asuvat kansalaisuudet. On arveltu, että mon-heimot olivat johtavissa asemissa mutta alueella asui myös Lawa-kansaa, jotka puhuivat palaung-kieltä ja että ensimmäiset tai-kansat saapuivat alueelle tähän aikaan. (Wikipedia/lavo).


Toiset ovat esittäneet alkuperäisten valtioiden teoriaa Etelä-Kiinasta tapahtuneen muuton sijaan. Monet alkuperäiset valtiot pystyivät sulauttamaan ulkopoliittiset ja kulttuuriset vaikutukset ja muodostamaan oman kulttuurisen identiteettinsä. Suvarnabhumin, thaiksi U-Thong, kiinaksi Chinlin ja Funanin kehitys yhteisöistä rannikoilla sijaitseviksi keskuksiksi johtui niiden taloudellisesta kulttuurisesta toiminnasta merellä kauppaa käyvien kanssa. Nämä tulivat sekä Etelä-Kiinan mereltä että Intian valtamereltä. Kauppiaat toivat uusia tekniikkoja ja taiteita Kaakkois-Aasian useisiin asutuskeskuksiin ja ne vaikuttivatt merkittävimmin asutuskeskusten muuttumiseen valtioiksi. (Wikipedia/initial).

Thaimaassa kansallismuseot ja monet hallitukset ovat vahvasti sitä mieltä, että Suwannaphum oli jossain Keski-Thaimaan tasankojen rannikkoseudulla. Varsinkin U Thong-kaupungki olisi voinut olla Dvaravati-kulttuurin syntypaikka. Tosin thaimaalaiset eivät ole perustaneet väitteitään millekään historiallisille kirjoituksille. Monet tutkijat kuitenkin ovat epäilleet tätä, sillä tai-kansojen muutto Kaakkois-Aasiaan tapahtui vasta vuosisatoja myöhemmin, paljon sen jälkeen, kun Pyut, malayjit, monit ja khmerit olivat perustaneet omat valtakuntansa. (Wikipedia/Suvarnabhumi).

Näyttää siltä, että tai-kansojen ilmestymisestä ei ole mitään selviä historiallisia kirjoituksia. Ne jakaantuivat useiksi alaryhmiksi ja kutsuivat itseään ja heidät on nimetty heidän puhumiensa kielien, asujensa värien tai heidän asuttamien maantieteellisten sijaintien mukaan. Tai-kansojen asuttamat alueet ovat laajalla alueella Yunnanista Salweenin alueelle. Jotkut ryhmät vaelsivat aina Assamiin asti, kun taas toiset kulkeutuivat pohjoisen Vietnamin alueelle. (Cadchumsang 2011).

Benedict, P. 1942. Thai, Kadai, and Indonesian: A New Alignment in Southeastern Asia, American Anthropologist, 4 edn., vol. 44, 576-601. New Jersey: Wiley-Blackwell.

Cadchumsang, J. 2011. People at the Rim: A Study of Tai Ethnicity and Nationalism in a Thai Border Village Jaggapan https://tspace.library.utoronto.ca/.../Cadchumsang_Jaggapan_201111_PhD_thesis.pdf.

Wallace, J. Theories of the Origin of the Thai People http://www.jack-wallace.com/g7social_t3_04.htm.

https://en.wikipedia.org/wiki/Initial_states_of_Thailand.

https://en.wikipedia.org/wiki/Suvarnabhumi.

Koska laot nykyisen Laosin alueelta ja lue-kansa nykyisen Sipsong Panna-alueelta Etelä-Yunnanista tunkeutuivat Muong Thengiin yhä useammin, kuningas Tao Theung muutti pääkaupunkinsa Muong Muoihin, kauemmas maan sisälle. Täten Muong Theng kunigaskunta muuttui Muong Muoi kuningaskunnaksi. Tai-kroniikat puhuvat tästä nimellä ”Faen Din Muong Muoi.” Muong Muoi säilyi Tai-alueen pääkaupunkina aina ranskalaisten valloitukseen asti vuoteen 1888. Nykyisin Muong Muoi tunnetaan Vietnamissa nimellä Thuan Chau ja se sijaitsee Son La maakunnassa. (Evans-Smith 1981:73).

Mongolit valloittivat Kiinan ja Nanzhaon/Dalin 13. vuosisadalla. Nanzhao/Dali kukistui 1253 ja lisää tai-kansoja pakeni etelään. Monet yrittivät perustaa omia kuningaskuntiaan, jotkut onnistuivat siinä ja toiset taas epäonnistuivat niin kuin aikaisemminkin. (Huge 1968).

Seuraavia Tai-valtioita on ainakin ollut olemassa Kaakkois-Aasian mantereen pohjoisosissa.

1- Muong Lo kuningaskunta 870-luku (Nykyisessä Luoteis-Vietnamissa) (Wyatt 1982)

2- Shan kuningaskunta 1152 (Nykyiset Burman Shan-valtiot) (Wyatt 1982)

3- Chiang Hung kuningaskunta 1180 (Nykyinen Sipsong-Panna Etelä-Yunnan, Kiina) (Wyatt 1982)

4- Ahom kuningaskunta 1227 (Nykyisessä Assamin osavaltiossa Koillis-Intiassa) (Wyatt 1982)

5- Sukhothain kuningaskunta 1238 (Nykyisessä Thaimaassa) (Sams 1988)

6- Lanna kuningaskunta 1259 (Nykyisessä Thaimaassa) (Wyatt 1982)

7- Lan Sang tai Lan Xang 1353 (Nykyinen Laos) (Wyatt 1982)

Kaikki Tai Dam kronikat selvästi sanovat, että Kuningas Lolla oli seitsemän poikaa, joista nuoring Laan Cheuang valloitti Muong Thengin. Kuningas Lo syntyi ja kuoli Muong Lossa. Nämä väittämät poikkeavat jonkin verran laosilaisista myyteistä, jotka sanovat: Kuningas Boromilla oli seitsemän poikaa ja kaikki seitsemän lähetettiin hallitsemaan eri kuningaskuntia Kaakkois-Aasiassa, paitsi Muong Thaengiä ja että Khun Boromin vanhin poika, Khun Lo, hallitsi Chiang Dong kuningaskuntaa, joka on nykyinen Luang Phabang. (Wyatt 1982).

Dang Nghiem Van (1972:146-147, seasite) kertoo, että ensimmäisen ajanlaskumme vuosituhannen alussa tait lähtivät vanhoilta asuinsijoiltaan ja muuttivat lounaaseen saapuen eteläiseen Yunnaniin ja Indokiinan niemimaan länsiosiin. Samoihin aikoihin, he joutuivat kontakteihin tiibettiläis-burmalaisia kieliä puhuvien heimojen kanssa. Nämä tulivat Luoteis-Kiinan Keski-Aasian alueilta. Myöhemmin samat muuttovirrat toivat heidät kosketuksiin etelään leviävien Han-kiinalaisten kanssa, jotka tulivat Keltaisen Joen laaksosta kohti lounasta. Vielä etelämpänä tait alkoivat asuttaa yhdessä alueita Mon-Khmerien kanssa. Nämä olivat olleet alueella jo pitkän aikaa. Myöhemmin, monien historiallisten tapahtumien jälkeen, tait perustivat valtioita, jotka alkoivat levitä Irrawaddyn, Salweenin ja Mekongin rannoilta Yunnanin, Pohjois-Laosin ja Luoteis-Vietnamin rajoille.

Dang Nghiem Van (1972:146-147, seasite) jatkaa, että tämä kuvaus, jota yleisesti käytetään hypoteesinä on itse asiassa dokumentoitu useissa virallisissa Kiinan dynastioiden kirjoituksissa alkaen Tang -dynastiasta jatkuen Yuan- ja Ming-dynastioihin. Lisäksi varsinkin Mustien Tai-kansojen kirjoituksista löytyy kertomuksia siitä, että Lue- ja Lao-kansat olivat sijoittuneet yhdeksän joen alueelle. Monet näistä löytyvät eteläisen Yunnanin alueelta. (seasite 2003).

Toisin kuin useimmat samanaikaiset Tai-valtiot, Ngoenyang mainitaan paikallisissa kronikoissa ja tämä antaa jotain tietoa sen historiasta.

Vuonna 545 a.a.j. maanjäristys tuhosi Naknakornin kaupungin ja samalla Singhanavatin. Eloonjääneet kokoontuivat yhteen ja päättivät ottaa käyttöön valitun monarkian. Uudelle mueangille annettiin nimi Vieng Prueksa. Prueksaa tarkoittaa käydä neuvotteluja, keskustella, kysellä neuvoa. Kun valittua monarkiaa oli kulunut 93 vuotta, kuningas Kalavarnadit, Lavo kuningaskunnasta pakotti hyväksymään kuningas Lavachakkan kuninkaakseen vuonna 638 a.a.j. Lavchakkaraj antoi kaupungille nimen mueang Hiran. Lavachakkan arvellaan olleen heimojohtaja tällä alueella ja saaneen tukensa Lavo kuningaskunnalta. Lavachakkaraj tai Lao-dynastia hallitsi aluetta seuraavat 700 vuotta. Hiranin yhdeksäs kuningas Lao Kiang perusti Ngoenyangin kaupungin, joka on nykyinen Chiang Saen noin vuonna 850 a.a.j. ja muutti pääkaupunkinsa sinne. Hänestä tuli Ngoenyangin ensimmäinen kuningas. Ngoenyangin aluevalloitukset ulottuivat Chiang Saenistä nykyisen Laosin länsiosiin Luang Prabangista pohjoiseen Thaengiin asti eli nykyiseen Vietnamin Dien Bien Phuhun. Ngoenyang joutui pohjoisessa sijaitsevan Lu-kansan Chaing Hungin vallan alle ja pysyi sen vallassa kunnes mongolien valtaukset muuttivat valtapolitiikkaa. Ngoenyang kuningaskunnan uskonto sai vahvoja vaikutteita etelämpänä sijainneesta Hariphunchai kuningaskunnasta, jossa harrastettiin theravada buddhalaisuutta. Noin vuonna 1250 Ngoenyangin 16. kuningas perusti Chiang Rain ja hänen poikansa Mangrai muutti pääkaupungin sinne, kun hänet kruunattiin Ngoenyangin kuninkaaksi vuonna 1262. Vuonna 1281 Mangrai valloitti Hariphunchain ja sen pääkaupungin eli nykyisen Lamphunin. (Wikipedia).

Lähteet:

William Evans-Smith, North Vietnam – A Country Study (1981), p. 73 https://cdn.loc.gov/master/frd/frdcstdy/vi/vietnamcountryst00cima_0/vietnamcountryst00cima_0.pdf.

Huge Toye, LAOS-buffer State or Battleground (1968), p. 7 Taistudiescenter http://taistudiescenter.org/early-history/.

Sams, B. 1988. http://www.khamkoo.com/uploads/9/0/0/4/9004485/the_journal_of_the_siam_society_vol._lxxvi_part_1-2_1988.pdf.

Wyatt, D. 1982. Thailand – A Short History http://taistudiescenter.org/early-history/.

Dang Nghiem Van 1972. An Outline of the Thai in Vietnam. VIETNAMESE STUDIES 32: 143-199.

http://www.seasite.niu.edu/tai/TaiDam/TaiDamOrigin.htm.

http://www.seasite.niu.edu/tai/TaiDam/TaiDamOrigin.htmhttps://en.wikipedia.org/wiki/Ngoenyang.

3. Punaisen joen länsipuoli

Tai-kielien puhujat ovat ilmeisesti asuneet Vietnamin pohjoisosissa yli 3000 vuotta. Kun Han kiinalaiset etenivät etelään pohjoisen Vietnamin alueelle noin 2000 vuotta sitten, monet tai-kielien puhujat näyttävät muuttaneen länteen Kiinan Yunnanin maakuntaan. Tämä synnytti lounaistaikielet ja siihen kuuluvat mustat, valkoiset ja punaiset tait, laot, luet ja thait. Vietnamin koillisosan tayt ja nungit, jotka myös kuuluvat tai-kielien puhujiin eivät koskaan muuttaneet Yunnaniin, vaan jäivät Koillis-Vietnamiin. Kun tiibettiläis-burmalainen Nanzhao perustettiin 732 a.a.j. näyttää siltä, että merkittävä määrä lounaistai ryhmistä muuttivat etelään pois Yunnanista Sip Song Chu Tai -alueelle. Tämä alue sijaitsee lähellä Kiinan ja Vietnamin rajaa ja tunnetaan nimellä Chiang Saen. Vietnamin luoteisosasta chiang saeniä puhuvat tait muuttivat Koillis-Laosiin ja Pohjois-Thaimaahan. Tähän ryhmään kuuluvat thait, lao song damit, tai damit ja lanna tait Thaimaassa, valkoiset, mustat ja punaiset tait Laosissa ja valkoiset ja mustat tait Vietnamissa.Tämä todennäköisesti tarkoittaa, että Luoteis-Vietnamin valkoiset tait ovat lähempänä Lanna taita kuin Koillis-Vietnamin Tayta ja Nungeja. (Taisea).

Tai-kansat ovat asuttaneet nykyisen Vietnamin luoteisosia ajanlaskumme ensimmäisen vuosituhannen alkupuolilta alkaen tai viimeistään 5.-8. vuosisadoista. He pääasiassa asettuivat Mustan-joen eli Song Dan varrelle. Yksi musta tai päällikkökunta, joka sijaitse nykyisen Dien Bien Phun paikalla, oli nimeltään Muang Thaeng. Saman niminen oli Khun Boromin* legendaarinen kuningaskunta, jonka tai luomismyyttien mukaan uskotaan olevan laosilaisten, thaimaalaisten, shanien ja muiden tai-kansojen esi-isä. Myöhemmin hän levitti valtansa nykyisen Laosin, Thaimaan, Burman ja Koillis-Intian alueille sekä eteläisen Kiinan Yunnanin maakuntaan. (Wyatt 2004).

*https://en.wikipedia.org/wiki/Khun_Borom

Joidenkin lähteiden mukaan osa Nanzhaon rinnalla vuosina 862-866 taistelleista olivat tai-heimoja. Cima (1989:14) sanoo, että yhdeksännen vuosisadan puolivälissä tai-vähemmistöjen kapinalliset Annamin rajoilla pyysivät apua Nanzholta ja nämä valtasivat Annamin 862. Koillis-Vietnamin tai-kansojen legendan mukaan, tait taistelivat kerran vietnamilaisia vastaan ja valloittivat Hanoin hetkellisesti. Kärsittyään tappion, he vetäytyivät Hanoista vuoristoalueille, jotka olivat enimmäkseen asumattomia. He lupasivat palata seuraamalla tätä punaista jokea ja nimesivät joen ”Mae Nam Tayy”, joka tarkoittaa ”joki, johon palataan”.  Nykyisin tait Etelä-Kiinassa ja Vietnamissa vieläkin kutsuvat jokea tällä nimellä. (Bacthi)

Legendan mukaan jotkut Nanzhao komentajat palasivat ja toivat mukanaan asujaimistoa. Prinssit Tao Souang ja Tao Ngeun johtivat joukon tailaisia ja muita heimoja kantajina tai palvelijoina nykyisen Luoteis-Vietnamin alueelle vuoden 866 Nanzhaon tappion jälkeen. Mukanaan he toivat isoja ja pieniä kotieläimiä, riisinsiemeniä ja kasveja, käsikirjoituksia tavoista, uskonnollisia riittejä ja lakeja. Matka kesti kauemmin kuin he olivat olettaneet, koska he kohtasivat valtavan tulvan ”Daan Kaev Euang” eli ”Napsahtavat kivet” alueella. Tämän uskotaan olleen tunnettu Yunnanin Kivimetsän alue, noin 200 kilometriä Luoteis-Vietnamista pohjoiseen. (Hall 1981).

Paluumatkalla Mae Nam Taavia pitkin, niin kuin he olivat luvanneet, retkikunta ohitti alueen lähellä Vietnamin ja Kiinan nykyistä rajaa. He nimesivät alueen Lao Cai, mikä tarkoittaa, ”Jonka ohi Ai-Laot kulkivat”. Lao Cai on nykyisin Luoteis-Vietnamin maakunta ja noin viiden kilometrin päässä pohjoiseen on kaupunki, jonka nimi on Lao Phan, joka tarkoittaa, ”Jonka ohi laot kulkivat.” Siellä asuu edelleen tai-kansoja. Tao Souang ja Tao Ngeun saapuivat paikkaan, jota kutsuttiin nimellä Muong Lo. Nykyisin se on Ngia Lo Vietnamin Yen Bai maakunnassa. Suurin osa alueesta oli asuttamatonta. Joitain alkuperäisheimoja, jotka tunnettiin nimillä ”Sa” ja ”Man” asui alueella mutta ne eivät olleet yhdistyneitä. Yllättäen myös pieniä ryhmiä tai-kansoja asui alueella ja olivat olleet siellä tuntemattoman ajan. Kaksi prinssiä määräsi paikalle rakennettavaksi asujaimiston ja tait kutsuivat sitä nimellä Muong Lo Kuningaskunta ”Faen Din Meuang Lor”. (Hall 1981).

Tämä historiallinen asutus syntyi 870-luvulla, kymmenen vuotta Nanzhaon vuonna 866 kärsimän tappion jälkeen. Vietnamilaiset voittivat itsenäisyytensä Kiinalta vuonna 939 ja he tunnustivat tai-kansojen voiman ja itsenäisyyden. (Wyatt 1982).

Kun Muong Lo oli laajentunut ja perustanut uusia kaupunkeja alueelleen, prinssi tao Ngeun palasi Meuang Om-Meuang Aihin. Kiinalaisten kirjoitusten mukaan Muong Om ja Meuang, joka tunnetaan kiinaksi nimellä Houang-yen, sijaitsevat Yunnanin Cong Yan ja Cong Leng alueilla. Prinssi Tao Souang jäi Muong Lohon, meni naimisiin ja sai poikalapsen, joka sai nimen Tao Lo kuningaskunnan mukaan. ( Bacthi,  Houang 1778 sivustolla thaistudiescenter).

Kun Prinssi Tao Lo saavutti aikuisuuden 15 vuoden ikäisenä, hänen isänsä voiteli Tao Lon Muong Lon kuninkaaksi. Tästä lähtien perinteinen tapa on säilynyt nykypäiviin saakka lauseessa ”Sing Leuang Hai Yet Mo; Sing Lo Hay Yet Tao.” eli Leuang-suku olkoot korkeita pappeja ja Lo-suku hallitsijoita.  Siitä lähtien kaikki Kuningas Lon lähimmät jälkeläiset ovat olleet sukunimeltään Lo-Kam tai LorKam, joka tarkoittaa ”Kultainen Lo”. Lor Kam-suku on säilynyt nykypäiviin saakka mutta se tunnetaan vietnamisoituneella nimellään Baccam, Cam, Deo ja Xa. Nimen muutoksen ajankohta ei ole tiedossa. Kuningas Lon kruunajaisten jälkeen hänen isänsä Prinssi Tao Souang palasi Meuang Om-Meuang-Aihin. Kuningas Lo meni naimisiin ja sai seitsemän poikaa, nimet voivat vaihdella riippuen tai-kroniikasta.

1. Prinssi Taa Duk
2. Prinssi Taa Law
3. Prinssi Lap Li
4. Prinssi Lor Li
5. Prinssi Laang Ngaang
6. Prinssi Laang Kwaang
7. Prinssi Laan Cheuang (ei Sipsong-Pannan  Khun Cheuang.) (Bacthi).

Kun nämä prinssit saavuttivat aikuisiän, kuudelle heistä annettiin hallittavaksi useita kaupunkeja Muong Lo kuningaskunnasta. Vain nuorin poika, prinssi Laan Cheuang jäi ilman aluetta, jota hallita. Prinssi Laan Cheuang neuvotteli isänsä kanssa ja he kehittivät strategioita vallata lisää alueita. Kuningas Lo antoi prinssille tämän pyynnöstä armeijan ja kansalaisia lisäalueiden valtaamiseksi. Prinssi Laan Cheuang ja hänen armeijansa valtasi useita kaupunkeja: Muong Ming, Muong Lung, Muong Chian, Muong Chai, Muong La, Muong Muoi ja Muong Quai olivat näiden joukossa. Kaupungit olivat kuitenkin pieniä ja sopimattomia hallinnolliseksi keskukseksi, prinssi jatkoi retkeään. Viimein hän saapui Muong Thengiin, nykyiseen Dien Bien Phu-kaupunkiin, jonka alue oli tasainen ja laaja. Prinssi Laan Cheuang oli tyytyväinen tähän alueeseen ja päätti, että se olisi paikka, johon hän asettuisi. Hän julisti itsensä Muong Theng kuningaskunnan kuninkaaksi. Tämä käsitti puolet nykyisestä Luoteis-Vietnamista. Muong Theng toimi tai pääkaupunkina vain kahdeksan sukupolven ajan. (Sams 1988).

Lähteet:

Bacthi, S. http://taistudiescenter.org/early-history/

Cima, R. 1989 Vietnam: A Country Study, 

https://cdn.loc.gov/master/frd/frdcstdy/vi/vietnamcountryst00cima_0/vietnamcountryst00cima_0.pdf)

Hall, G. 1981. A History of South-East Asia http://web.stanford.edu/group/tomzgroup/pmwiki/uploads/1225-1981-Hall-a-IEM.pdf

Houang Pink-King, 1778. Monograph on Hong Houa.

Sams, B. 1988. http://www.khamkoo.com/uploads/9/0/0/4/9004485/the_journal_of_the_siam_society_vol._lxxvi_part_1-2_1988.pdf

http://taisea.org/eng/history/wt1.html

http://taistudiescenter.org/early-history/

Wyatt, D. 1982. Thailand – A Short History http://taistudiescenter.org/early-history/

Wyatt, D. 2004. Thailand: A Short History (2nd ed.). Silkworm Books. p. 6. ISBN 974-9575-44-X

Nanzhaon Sotaretki Annamiin

800-luvun alussa kaupankäynti Kiinan ja Intian välillä alkoi vähentyä (Sen 2003) ja Nanzhaon hyökkäys Pyuihin vuonna 832 a.a.j. vaikeutti edelleen tätä kauppaa. Nanzhao yritti myös valloittaa Annamin vuosien 861-866 välillä päästäkseen merelle ja tekemään kauppaa sieltä käsin. Tämä ei kuitenkaan onnistunut. Pyuin tuhoaminen loi kuitenkin mahdollisuuden burmalaisille kansoille asettua alueelle. Kun kiinalaisten valta heikkeni heidän sisäisten taistelujensa johdosta, se johti pian heidän kontrollinsa katoamiseen, ei ainoastaan Viet-kansan alueella mutta varsinkin rajoilla, joita etniset ryhmät, erityisesti tai-kansat asuttivat. (Schafer kirjassaan The Vermillion Bird 1967:61-69, Evans 2014:245) kuvailee, kuinka häiriöt ja levottomuudet osoittavat, että jo niinkin aikaisin kuin 827 a.a.j. Nung luolien heimot eli tait pyysivät apua Nanzhaolta. Ainakin tällöin tait olivat lähettäneet virkamiehiä Nanzhaoon. (Evans 2014:245.)

Nanzhaon Annamin hyökkäyksen aikaan siellä asui kiinalainen virkamies nimeltä Fan Ch’o, joka kirjoitti kirjan “Man Shu.” Hän kirjoittaa (kääntänyt Luce 1961:45-6), että ilmiselvästi kiinalaisten hallinto Nanzhaon rajoilla oli johtanut monien vähemmistökansallisuuksien tyytymättömyyteen. Nanzhaon johtajat nykyisen Kunmingin alueella hyödynsivät tätä ja tarjosivat erään johtajan tyttären paikalliselle päällikölle luodakseen liittoutuman. Näiden heimojen nimet ovat kirjassa Ch’ung Mo Man ja T’ao-hua (persikan kukka) mutta ne eivät ole enää tunnistettavia. Ilmeisesti kuitenkin tämän alueen ihmisistä monet ovat voineet olla varhaisia tai-kansoja. Todennäköisesti monia tai-heimoja liittyi myös myös Nanzhaon armeijoihin ja osa heistä palasi armeijoiden mukana Nanzhaon aluelle hajaantuen sen raja-alueille. Mutta niin pitkälle kuin meillä on tietoa, nämä 800-luvulla a.a.j. olevat yhteistoiminnat ovat ensimmäiset tai-kansojen ja Nanzhaon välillä. (Evans 2014:216).

On kuitenkin mahdollista väittää, että todennäköisesti Nanzhao-kuningaskunnan alla yksilöt, perheet ja jopa kokonaiset tai-kylät aloittivat matkansa länteen ja lounaaseen Guizhousta ja Guanxista. Guangxin tait kapinoivat Song-dynastiaa vastaan vuonna 1053 ja kun kapina kukistettiin, tait etsivät turvapaikkaa Nanzhaoa seuranneesta Dali-kuningaskunnasta. Osallistuminen kapinaan sen kukistumisen jälkeen olisi johtanut Song-armeijan kostoihin, joten tämä on voinut johtaa turvallisempien paikkojen etsimiseen. Kuitenkin kapina vain lisäsi muuttoliikettä, joka oli todennäköisesti alkanut jo vuosisata tai aikaisemmin ennen tätä. (Evans 2014:216).

Nanzhaon tappio mongoleille

Tait littoutuivat Kublai Khanin joukkojen kanssa tai heidät palkattiin palkkasotureiksi. Tait hyötyivät mongolien läsnäolosta ja oppivat heiltä sodankäynnin tekniikoita. Näyttää vahvasti, että kun mongolit tuhosivat Paganin 1287, he mahdollistivat tai/shan ruhtinaskuntien synnyt nykyisen Burman ja Thaimaan pohjoisosiin. (Evans 2014:247).

Kronologioiden ja genealogioiden mukaan itsenäinen tai-kieltä puhuva valtio Chiang Hung tai Cheli kiinaksi perustettiin Yunnanin aivan eteläisimpiin osiin vuonna 1180. Perustamista tuki ainakin Dali kuningaskunta ja Dalin kuninkaan sanotaan valinneen Chiang Hungin ensimmäisen kuninkaan (Wyatt 1984:35). Jo sitä ennen on saattanut nykyisen Thaimaan pohjoisosissa muodostua Yonok-liitto (Wyatt 1984: 30-31.)

Vuonna 1283 mongolien armeija marssi alueelle ja Na Chon Khyamissa käytiin ratkaiseva taistelu, jossa paganilaisia sotilaita kuoli yli 10.000 taistelijaa ja mongolit ottivat myös 10.000 sotavankia. Tie oli nyt avoin shaneille kohti länttä ja ehkäpä myös etelään. Vanha Kadu valtio, jonka pääkaupunki Tagaung oli joskus ulottanut valtansa aina Manipuriin asti mutta  pohjoisesta tullut Chin kansa oli hajaannuttanut Kadun ja sodat Paganin kanssa heikensivät sen lopullisesti ja se  joutui pian shanien vyöryn alle. Shanit ajoivat chinit pois näiden perinteisiltä alueilta Chindwin-laaksosta läntisille kukkuloille. (Luce 1958:136).

Lähteet:

Evans, G. 2014. The Ai-Lao and Nan Chao/Tali Kingdom: A Re-orientation http://www.laostudies.org/vinya/EvansAiLao.pdf

Luce, G.H. The Early Syam in Burma's History. jss. vol.46 (pt.2) 1958. p.123-213.

Sen, T. 2003. Buddhism, Diplomacy, and Trade The Realignment of Sino-Indian Relations, 600-1400 Association for Asian Studies and University of Hawai'i Press, Honolulu.

Schafer, E. 1967. The Vermilion Bird: T'ang Images of the South, University of California Press, 1967.

Wyatt, David K, Thailand: A Short History Yale University Press, 1984. http://www.massey.ac.nz/~bjmoyle/dbm/b3/p36.html.