Guangzhou - Beijing - Paluu

Guangzhou

Junani Guangzhouhun saapui kello 23.00, mikä ei ole kovin hyvä aika saapua uuteen paikkaan ilman hotellivarausta. Onneksi rautatieaseman lähellä olevasta Ulkokiinalaisten hotellista löytyi minulle huone. Guangzhou jäi sitten viimeiseksi etapikseni ennen paluuta Beijingiin, sillä olin varannut Kiinan kierrokseeni (poislukien Siperian junamatkat) kolmisen viikkoa ja nyt alkoi kaksi viikkoa olla jo täynnä. Junamatkalla olin käynyt mielenkiintoisen keskustelun Hong Kongista kotoisin olevan miehen kanssa. Hän kertoi ylpeänä, miten moderni paikka se on, mm. metro oli juuri avattu siellä. Toisaalta hän taas sanoi, että monet ihmiset yrittävät vain saada säästöön mahdollisimman paljon rahaa, jotta voivat aloittaa uuden elämän, kun Kiina ottaa alueen taas hallintaansa vuonna 1997. Vähänpä olisin arvannut, että 11 vuoden kuluttua tästä katselisin tapahtumaa ja Kuvernööri Chris Pattenin kyyneleitä bangkokilaisessa baarissa.

Kaunotar jossain pohjois-Kiinassa vuonna 1986

 

Vietin siis Guangzhoussa lähes viikon, mutta se osoittautui hyväksi ratkaisuksi, sillä huhtikuun alkupuolella kevät oli jo pitkällä etelässä ja pystyin kävelemään t-paidassa kaupunkiin tutustumassa. Kävin ensimmäisenä päivänä Shamian – saarella, joka oli ennen ollut eurooppalaisten kauppiaiden asuinalue. Sieltä käsin he pystyivät käymään kauppaa muun Kiinan kanssa, joka pysyi heiltä suljettuna Qing – dynastian loppuajanjakson aikana. Alueen rakennukset olivatkin eurooppalaista tyyliä ja siellä oli myös tyylikäs White Swan – hotelli, josta oli miellyttävää katsella laivaliikennettä ohivirtaavalla Helmi –joella. Kun sitten vuoden 1987 elokuussa palasin Guangzhouhun opiskelemaan, Shamianista tuli eräänlainen viikonloppukohteeni, missä kävin tapaamassa länsimaalaisia matkustajia ja joitain kiinalaisia tuttujani.

Odotellessani bussia takaisin hotellialueelle, pysäkillä ollut nuori kiinalaisneitonen rohkaisi mielensä ja tuli kanssani juttelemaan. Mainittuani, että olisin Guangzhoussa useampia päiviä, hän sanoi olevansa vapaa toimimaan oppaanani joinain päivinä. Tämä oli tietysti minulle mieluisa asia, sillä vaikka muissakin kaupungeissa kiinalaiset olivat tulleet juttelemaan kanssani, se oli tapahtunut vain jossain tietyssä kohteessa ja puheenaiheet olivat olleet hyvin yleisiä. Shu Wenin englanti ei ollut kovin vahva, mutta riitti yksinkertaiseen keskusteluun. Näin päivät vierähtivät ja kävin oppaani johdolla tai yksin katsomassa Huangpun sotilasakatemiaa, jossa mm. Mao ja Zhou En Lai olivat opettaneet kuutisenkymmentä vuotta aikaisemmin, Sun Yat Senin mausoleumia, Yuexiu – puistossa, Yuntai – puutarhassa ja Kuuden Banyan Puun – temppelissä. Iltaisin oli mukava ruokailla paikallisissa ravintoloissa, kun oppaani esitteli minulle kantonilaisen keittiön erilaisia herkkuja.

Hyppää bussiin, jos pystyt.

Päivät kuluivat pian ja sitten olikin aika lähteä kohti Beijingiä ja Suomea. Viimeisenä päivänä olin sopinut tapaavani vielä Shu Wenin viedäkseni hänet syömään ja olin ostanut hänelle muistoksi ja kiitokseksi pienen kaulakorun. Jostain syystä tiemme menivät ristiin, emmekä näin tavanneet tuona päivänä. Onneksi olin ehtinyt ottaa hänen osoitteensa muistiin ja lähetin lahjani hänelle Beijingistä. Kävimme myös kirjeenvaihtoa seuraavan talven ajan.

Junamatka Guangzhousta Beijingiin kesti kaksi yötä ja yhden päivän, mutta matkalla oli hauska katsella upeita maisemia, pieniä maaseutukyliä, Wuhanin suurkaupunkia ja koko ajan muuttuvaa luontoa. Juna kulki myös sekä Yangtsen että Keltaisen Joen yli, joten onnistuin näkemään myös nämä kuuluisat joet.

Paluu

Beijingissä piti olla muutama päivä aikaa ennen kuin paluujunani lähtisi ja menin CITS’n toimistoon varmistamaan paikkaani. Siellä sitten jymähtikin paukku, mitään paluupaikkaa ei ollut, se olisi kuulemma pitänyt varmistaa jo Moskovassa ja juna oli täynnä. Hetken siinä raavin päätäni ja kysyin, milloin olisi seuraava mahdollisuus lähteä. He kertoivat minulle, että vajaan viikon kuluttua oman alkuperäisen junani lähtemisen jälkeen löytyisi paikka Manchurian kautta kiertävästä junasta. Eipä siinä jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin ostaa uusi lippu tähän junaan ja rynnätä Neuvostoliiton lähetystöön vaihtamaan viisumin päivämääriä. Onneksi tämä onnistui helposti, sillä muuten olisi taas yksi lippu mennyt hukkaan.

Päivät kuluivat kuitenkin rattoisasti Beijingissä kaupungin ilmapiiriä nuuhkien ja Qiao Yuan –hotelli ole täynnä reppuselkämatkailijoita, joilla oli tarinoita mitä ihmeellisimmistä paikoista ympäri maailmaa. Sitä alkoi ensimmäisen kerran miettiä, miten vähän itse olikaan nähnyt. Tutustuin mm. australialaiseen Pauliin, johon vielä 25 vuoden jälkeenkin olen yhteydessä facebookin välityksellä.

Polkupyörä oli paras tapa liikkua Kiinassa 80-luvulla.

Miellyttävä tapa matkustaa, ei huota sateesta tai tuulesta.

Ihmismassoilta ei päässyt karkuun.

 

Matka takaisin Paulin ja muiden matkaajien kanssa sujui samalla tavalla kuin ensimmäinen Siperian ylityksenikin. Nyt meillä vain oli kerrottavana paljon tarinoita omilta retkiltämme. Olimme myös varautuneet venäläisen ravintolavaunun antimiin omilla eväillä, joiden avulla pieniä juhlia järjestettiin sitten ympäri junavaunuamme. 

Viimeiseksi jännityksen aiheeksi jäi, miten pääsisin Moskovasta pois, sillä Moskova – Helsinki lippuni oli luonnollisesti vanhentunut, koska en ollut päässyt aikomaani junaan. Tämäkin sitten järjestyi erään venäjää puhuvan suomalaisen avustuksella. Niin kuin tarinani alussa mainitsin, olin viettänyt menomatkalla päivääni moskovalaisessa valuuttabaarissa ja löysin hänet samasta paikasta, kun palasin. Hän lähti asemalle mukaani ja puhui minut junaan. Kyllä maamies toistaan auttaa maailmalla. En ollut puhunut suomea sitten Moskovasta lähtöni, paitsi hetken Beijingin Peking Hotellissa, jossa olin törmännyt tuttuun ihmiseen: terveydenhoitajaamme Savonlinnan OKL’stä. Kyllä maailma on pieni.

Samana yönä, kun junani kulki väliä Moskova – Helsinki, sattui Tshernobylin ydinvoimalan räjähdys. Paul ja muut matkakumppanini paluumatkalta olivat juuri ylittämässä Puolan rajaa räjähdyksen sattuessa. Hän oli kuitenkin käynyt lääkärissä myöhemmin, eikä hänestä löydetty säteilyn merkkejä.

P.S. Valitettavasti tämä tarina pohjautuu osiksi jo hatariin muistikuviin neljännesvuosisata sitten tapahtuneesta matkasta. Minulla on tästä matkapäiväkirja olemassa, mutta se on vielä omalla matkallaan jossain päin Bangkokia.