Näkemyksiä

Seuraavaksi eri näkemyksiä yllä olevista teorioista. Viime vuosina myös jotkut thaimaalaiset historioitsijat ovat kyseenalaistaneet Nanzhao-teorian. Nanzhaossa puhuttu kieli on lolo (Backus (1981), joka on tiibettiläis-burmalainen kieli ja lisäksi heidän lastensa ensimmäiset nimet pohjautuvat heidän esi-isiensä sukunimiin. Tällaista piirrettä ei ole löydetty tai-kulttuureissa. (Cadchumsang (2011.)

Pongsripian (2002:43-44 kirjassa Kan sueksa prawattisat lae wannakam khong klum chattiphan tai, Studies of History and Literature of Tai Ethnic Groups) on eräs thaimaalaisista tutkijoista, joka ei yhdy mielipiteeseen Nanzhaosta tai-valtiona. Hän esittää kysymyksen: jos Nanzhao oli tai-valtio, miksi tai-kielen puhujia tai tai-kulttuuria ei ole missään näkyvillä Nanzhaon keskeisillä alueilla. Valtio oli kuitenkin olemassa useita vuosisatoja ensin Nanzhaona ja sitten Dalina. Hän ei ole myöskään löytänyt todisteita tai-asujaimistosta Sipsongbannan ja Dalin tai Kunmingin välillä. (Pongsripian 2002:36).

Luo (2001:185-6) huomioi, että tait Dehongissa, Sipsongpannassa käyttävät monia samoja sanoja kuin “pohjoiset” tai-kielet mutta ääntäminen on samankaltaista “lounaisten” kielien kanssa. Hän olettaa, että pakolaiset Nong-kapinan jälkeen muuttivat ensin Punaisen- ja Mustan -joen alueelle, joissa heidän ääntämisensä muuttui aikaisemmin alueelle tulleiden mukaiseksi ja sen jälkeen he muuttivat pohjoiseen kohti Dehongia. Kielten perhe esitetään usein kehityksenä ja muuttoliikkeenä mutta se on eräällä tärkeällä tavalla harhaanjohtavaa. Se näyttää, missä kielet eroavat toisistaan mutta ei, missä ne yhtyvät toisiinsa.

Sen sijaan Nanzhaon eteläosissa tai -puolella oli jo pieniä tai-kansojen hallitsemia alueita. Hsenwi-kronikoiden mukaan tait perustivat kuningaskuntia Mao-joen varrelle ja nillä oli jonkin verran sotilaallista valtaa. Kuitenkin niiden kukoistus loppui, kun voimakas Bagan kuningaskunta valloitti ne. (Yos 2001:6-7).

Shan kronikat ovat rekisteröineet ensimmäiset muutot Yunnanista etelään Shweli-joen alueelle aikakaudella, jonka arvioidaan olevan kuudennella vuosisadalla a.a.j. (Sai Aung Tun 2000) .Shan legendat kertovat liikkumisesta Yunnanin jokien ylä- ja alavirtaan, samoin kuin virroilla, jota tulevat lännestä. Yuanien legendat kertovat ryhmistä, jotka tulevat ylös sekä Mekong-jokea pitkin että kaakosta ja Mekongia alavirtaan Yunnanista sekä länteen Shan valtioista, johtuen todennäköisesti Piaon, Nanzhaon ja mongolien hyökkäyksistä. Koko muuttohistorian ajan ryhmät lounaasta ovat sekoittuneet muiden muuttajien kanssa ja näillä on voinut olla hyvin erilaiset alkuperät. (Luo 2001:9).

Zhuangit ovat kielellisesti tai-kansojen sukulaisia, he asuttavat edelleenkin Guanxin maakuntaa, missä heillä on oma autonominen alueensa. Wongthet ja hänen kolleegansa vierailivat Zhuang-kansan luona 1990-luvun alkupuolella. He olivat hyvin vaikuttuneita, koska zhuang ja thai kielet olivat niin lähellä toisiaan, että he pystyivät helposti kommunikoimaan keskenään. Palatessaan, Wongthet (1994:2)arveli, että tai-kansojen muutto heidän zhuang-serkkujensa luota tapahtui jo pronssikaudella.
Muuttoliike ei ollut yksinkertainen, suoraan jatkuva prosessi. Se tapahtui tuhansien lyhyen matkojen liikkeillä melko pienten ihmisjoukkojen toimesta. Jotkut legendat puhuvat päälliköistä, jotka johtivat parin tuhannen henkilön joukkoja. Ahom Buranji sanoo esimerkiksi, että Sukaphata seurasi kahdeksan aatelista, yhdeksän tuhatta henkilöä, kaksi norsua ja kolmesataa hevosta.  (Gait 1994:73).

Tai-kansojen legendat kertovat myös heidän asettumisestaan Kaakkois-Aasian pohjoisosiin. Yleensä kohtaamiset taiden ja alueita aikaisemmin asettaneiden kansojen kanssa ratkaistaan kahdella tavalla. Ensimmäisessä aikaisempien asukkaiden kanssa on konflikti ja nämä hajaantuvat ympäröiville kukkuloilla. Kengtungin legendassa alueen ensimmäiset asukkaat ovat kiinalaisia mutta paikalliset henget ilmoittavat, että he eivät pidä kiinalaisista ja vastustavat heidän kaupunkiensa rakentamista. Niinpä riisi ei kasva kunnolla ja kiinalaiset poistuvat. Tämän jälkeen 80000 henkeä käsittävä Palaung Wa-heimo saapuu kahdeksan päällikkönsä johdolla ja alkavat kasvattaa juuria ja jamssia sekä rakentavat kaupungin, jossa on kaksitoista porttia ja vallihauta. Kiinalaiset vaativat heiltä veroja mutta heidät ajetaan tiehensä. Palaungien joukosta nousee vahva johtaja, joka rakennuttaa kyliä ja kaupunkeja, määrää rajoista ja nimittää ministereitä sekä virkamiehiä hallitsemaan maakuntia, niin isoja kuin pieniäkin. Hän hallitsee yli miljoonaa riisipeltoa.  Lopulta paikalle saapuu tai-päällikkö. Hän ei pysty voittamaan palaungeja voiman avulla mutta hän käyttää viekkautta, tappaa heidän päällikkönsä ja ajaa palaungit pois. Palaungit muuttavat Mongkhaan ja rakentavan sinne uuden kaupungin. Mutta tait tulevat uudestaan, kun he ovat kaivamassa vallihautaa ja tällä kertaa palaungit hajaantuvat kukkuloille. (Sao Saimong Mangrai 1981, 201-3, 214-8). Chiang Saen legendassa Lawa-päällikkö hyväksyy 10000 kultapalaa ja luovuttaa kansansa taille. Hän vetäytyy Doi Tungille, josta hänen esi-isänsä ovat tulleet.  (Baker 2001).

Toisessa tarinassa kaksi veljestä johtavat mustat tait alas Punaista -jokea ja he asettuvat laajalle tasangolle. Kaksi sukupolvea myöhemmin, Cheung, nuorin seitsemästä veljeksestä, lähtee tyypilliseen seitsemännen veljen tapaan etsimään onneaan. Ensin hän ylittää vuoret ja saapuu Punaiselle -joelle, hyökkää Kha-asutuksen kimppuun mutta ei ole menestyksellinen. Sen jälkeen hän palaa suuremman armeijan kanssa ja onnistuu valloituksessaan. Hän ja hänen seuraajansa asuttavat joen varren ja viimein saapuvat hienoon mutta jo asutettuun laaksoon. He yrittävät saada alueen haltuunsa voimakeinoin mutta epäonnistuvat, koska aluetta asuttavat lahat ovat liian voimakkaita. Tait pyytävät paikalliselta päälliköltä lupaa asettua alueelle, jotta hei voivat tarkkailla paikallisia tapoja. Myöhemmin Cheung pyytää mennä naimisiin päällikön tyttären kanssa. Lahat tuovat hääjuhliin 50 henkivartijaa, osoittaen luottamuksen puutetta. Vartiat kuitenkin houkutellaan laittamaan aseensa syrjään ja juomaan itsensä humalaan. Tait käyttävät tilaisuuden hyväkseen ja tappavat paikallisen päällikön. Muut lahat pakenevat. Cheung jatkaa alueiden valloittamista Mustan-joen varrella ja ylittää kukkulat Ma-laaksoon ja sen jälkeen tait lähtevät pienemmissä ryhmissä kohti lounasta ylittäen kukkulat saapuen Ouhun ja muihin Mekongin sivujokiin. Lopulta hän saapuu Thaeniin, joka on jo mustien taiden ja kha-kansan asuttama ja Cheungista tulee heidän päällikkönsä. Tarina kertoo liikkeistä ensin eteläisestä Yunnanista koilliseen, sen jälkeen lounaaseen Mustan-, Punaisen ja Ma jokien reunoja myöten ja lopulta Mekongin vedenjakajalle. Matkallaan tait perustavat uusia kaupunkeja eli muangeja jokilaaksoihin, joissa he usein kohtaavat aikaisempia asutuksia. (Chamberlain 1992:67-8).

Länttä kohti suuntautunut muuttoliike toi muuttajat kontakteihin monien muiden kansojen kanssa. Muuttajat eivät olleet pioneereja asumattomille alueille. Mon-khmeriä puhuvat kansat olivat asuttaneet näitä alueita jo ennen kuin tait saapuivat niille. Samaan aikaan tiibettiläis-burmalaisten kielten puhujat muuttivat samoille alueille luoteesta ja Viet-kansa etelästä. Kiinalaisten kanssa oli jatkuvaa kosketusta ja kanssakäymistä.
Tai kielten laaja leviäminen alueella voi johtua siitä, että he osasivat hallita kastelujärjestelmiä paremmin kuin aikaisemman asujat. Monet tai-legendat korostavat, että immigrantit etsivät tietyn tyyppistä maastoa - tasankoja, jotka olivat vuorten välissä ja jokea, joka mahdollisti riisin kasvatuksen, missä vuorilta tulevat virrat myös auttoivat viljelyä. Taiden muang-rakenne auttoi myös hallitsemaan erilaista asujaimistoa alueella, koska se oli arvohierarkia ja tämä on ehkä mahdollistanut sen, että tait ovat voineet omaksua muita kansoja osaksi omaa yhteisöään. Legendat myös korostavat, että tait pystyivät omaksumaan alueilla olevat käytännöt ja muuttamaan muut kansat alamaissuhteeseen kanssaan. Bai-yi zhuan * myös antaa vihjeitä tai muangien kyvystä omaksua muita kulttuureita omaansa heitä jäljitelemällä. Lopuksi, mikä tuli tai kulttuurien, -kielten ja -yhteiskuntien ominaispiirteiksi oli se, että yhteiskunnat kehittyivät myös leviämisen avulla. Nämä yhteisöt olivat erittäin liikkuvia. Muuttoliike jatkui myöhempinä vuosisatoina, aiheuttaen monimutkaisen mosaiikin paikallisia ala-yhteisöjä, jotka järjestyivät uudelleen jatkuvasti. Lisäksi tai-yhteisöt olivat synteettisiä ja niillä oli suuri kyky saada muut kansat ja näiden kulttuuriset aktiviteetit osaksi omaa yhteisöään ja he itse pystyivät muuttumaan näihin uusiin olosuhteisiin. Monia kulttuurisia käytänteitä omaksuttiin aikaisemmilta asukeilta, mukaan lukien paikallisten henkien palvonta, uskonnolliset käytänteet ja syntyvyysjuhlat. Kiinalaisilta omaksuttiin kalenteri, poliittinen terminologia ja ehkäpä muangien järjestäytymisrakenne. Yuet katosivat, uusia yhteisöjä ja kulttuureja muotoutui muuton kokemuksien ja kontaktien vaihdon perusteella.  Kun tultiin 1200-luvulle termiä ”Tai” käytettiin kuvamaan joitain näistä yhteisöistä, varsinkin Mekong-joen yläjuoksun varrella olevista yhteisöistä. Vasta paljon myöhemmin, pääasiassa länsimaiden historioitsijoiden ja kielitieteilijöiden toimesta termi alkoi tarkoittaa kokonaisia kieliperheitä ja kansoja. Sen jälkeen termiä alettiin käyttää moniin poliittisiin tarkoituksiin. (Baker 2001:18-19).

*selostus  https://en.wikipedia.org/wiki/Baiyi_Zhuan

Varhaisimmat tai-ryhmät Kiinassa jaettiin kolmeen eri ryhmään, jotka vastasivat kolmea kuningaskuntaa. 1. Mong Loong -kuningaskunta, sijaitsi eteläisen Keltaisen-joen alueella, 2. Mong Pa -kuningaskunta nykyisen Sichuanin alueella ja 3. Mong Yio -kuningaskunta Jantze-joen itäpuolella. Muinaisten kiinalaisten dokumenttien mukaan tai-kansoilla oli melko hyvin kehittynyt maanviljelysysteemi ja osa sadosta myytiin tai vaihdelliin toisiin tuotteisiin. Tai-kansojen uskotaan olevat yksi ensimmäisistä etnisistä ryhmistä, jotka käyttivät härkiä maan muokkaukseen. (Hayes 2008).
Nykyisten tai-kansojen esi-isät organisoivat itsensä ensin puoliksi yhdistyneiksi poliittisiksi järjestöiksi - Shan Guo - Qin-dynastian 221-207 e.a.a. ja Han-dynastian 206 e.a.a. - 220 a.a.j. aikoihin. Han- ja Jin -dynastioiden aikalaiset kutsuivat heitä nimillä ”Dianyue”, ”Dan”, ”Shan” ja ”Liao” ja ”Jiuliao” ja heidän asuttamiaan alueita Norsuratsastusmaaksi. (Hayes 2008).

Aikojen kuluessa tait jakaantuivat pienempiin ryhmiin tai heimoihin. Alkaen 8. vuosisadalta a.a.j. 12’sta vuosisadalle asti Dehong-seudun Dai-kansa asui omassa valtiossaan, Meng Mao Kuningaskunnassa, jonka pääkaupunki oli Ruilijiang. Dai päällikkö nimeltään Bazhen tai Pa Ya Zhen yhdisti kaikki alueella asuneet heimot 12. vuosisadalla a.a.j. ja perusti paikallisen hallinnon nimeltä Mengle. Jinghongista tuli pääkaupunki ja sitä kutsuttiin nimellä Jinglong Kultaisen Salin Kuningaskunta. Paikallisten tilastojen mukaan kuningaskunnassa asui yli miljoona asukasta ja se oli kuuluisa valkoisista norsuista ja jalosukuisista hevosista. Se tunnusti Kiinan keisarin hallitsijakseen. (Hayes 2008).

Keitä sitten Tai Daikongit olivat? Tai-kansojen sanotaan asuttaneen 8. vuosisadalla a.a.j. suurinta osaa pohjoista Kaakkois-Aasiaa ja he olivat jakaantuneet viiteen ryhmään. Läntinen ryhmä oli nykyisten Burmassa ja Yunnanissa asuvien Tai Yai -kansojen esi-isiä. Tai-kieliä heimoja oli Mao-joen tulvatasangoilla, näiden uskotaan olleen Muang Mao ja Pong. Seuraavina vuosisatoina läntiset ryhmät taita puhuvista ihmisistä lujittivat asemaansa hallitsevana kansana Burman Shan-valtioissa, Assamissa ja suurimmassa osassa Yunnania. . (Hayes 2008).Wyatt (1984) jakaa tai-kansat viiteen ryhmään.  1. Pohjoinen ryhmä, Zhuangien esi-iät. 2. Ylämaiden tait, mustien, punaisten ja valkoisten taiden esi-isät. 3. Siang Kwang -ryhmä, siamilaisten esi-isät 4. Lao-ryhmä, laosilaisten ja Sukhothai-kieltä puhuvien esi-isät.
Jossain määrin tai-tutkimukset ovat viime vuosikymmeninä seuranneet perinteisiä määritelmiä. Leach (1954) oli ensimmäisiä tutkijoita, jotka epäilivät lingvistisen materiaalin validiteettia, kun pääteltiin olemassa olevien ryhmien historiaa. Leach kertoo, että Kachin-kukkulat, jossa hän teki kenttätutkimuksen eri heimojen ja etnisten ryhmien väliset avioliitot olivat hyvin yleisiä. Monet kielitieteilijät ovat nyt omaksuneet ajatuksen, että historiallisilla kielitieteillä ei voida tutkia kovinkaan tarkoin Kaakkois-Aasian eri ryhmien liikkeitä, ryhmien nopeat paikkojen muuttamiset voivat muuttaa niiden kieliä. Se, mikä on nyt tärkeää, on kuinka etniset ryhmät määräävät oman etnisyytensä verrattuna sen omaan tuntemukseen menneisyydestä.
Nimen Siam alkuperästä kirjoittaa (Coedes 1948), että se ilmestyy ensimmäisen kerran Cham teksteissä 11. vuosisadalla a.a.j. ja sen jälkeen seuraavalla vuosisadalla khmerien reliefeissä Angkor Watissa. Syam-nimi mainitaan yli kaksikymmentä kertaa Paganilaisissa kirjoituksissa, joista varhaisin on vuodelta 1120 a.a.j. Nimi on yleensä pagodiorjien listoissa sekä miesten että naisten ja se on harvoin nimen edessä. Sen sijaan se on nimien perässä ja näin se yleisesti tarkoittaa vaaleaihoista, kuten shanit. (Luce 1958:124).

Paganilaisissa kirjoituksissa on kuitenkin usein mainittu paikka Khanti, joka epäilemättä on johdettu Shan Kham-ti (kultainen paikka) sanasta. Nimi todennäköisesti kertoo, että asukkaat olivat pääosin shaneja. Khanti oli tärkeä paikka, jossa oli kastelukanavia ja riisipeltoja. Se sijaitsi noin 130 kilometiä Paganin eteläpuolella Irrawaddy-joen varrella. (Luce 1958:124). Kaikki alueet Irrawaddysta itään, Möng Mit, ala-Shweli ja Bhamo olivat olleet shan alueita, ei burmalaisia useita vuosisatoja. (Luce 1958:135.)
Luce (1958:126) ei ole samaa mieltä Coedesin kanssa siitä, että pienet Shan valtio Mogaung olisi perustettu vuonna 1215, Mong Mai 1223 ja Ahomien Assamin valtaus olisi tapahtunut vuonna 1229. Hänen mielestään Pagan oli tuolloin vielä liian vahva.

Lähteet:

Backus, C. 1981 The Nan-chao Kingdom and T’ang China’s Southwestern Frontier, Cambridge University Press, 1981. http://www.massey.ac.nz/~bjmoyle/dbm/b3/p36.html.

Baker, C. 2002: 6  http://www.siamese-heritage.org/jsspdf/2001/JSS_090_0b_Baker_YueToThai.pdf.

Cadchumsang, J. 2011. People at the Rim: A Study of Tai Ethnicity and Nationalism in a Thai Border Village Jaggapan https://tspace.library.utoronto.ca/.../Cadchumsang_Jaggapan_201111_PhD_thesis.pdf.

Chamberlain, James R. 1992. The Black Tai Chronicle of Muang Mouay, Part I, Mythology. Mon-Khmer Studies. http://sealang.net/sala/archives/pdf8/chamberlain1992black.pdf.

Coedes, G  Les etats hindouisés d'Indochine et d'Indonésie, Paris, E. de Boccard, 1948,http://taisea.org/eng/history/wt1.html.

Gait, E. 1994 (1926). A History of Assam. Guwahati: Lawyer’s Book Stall.https://archive.org/stream/ahistoryassam00gaitgoog/ahistoryassam00gaitgoog_djvu.txt.

Hays, J. 2008. http://factsanddetails.com/china/cat5/sub31/item177.html.
Leach, E. 1954. Social dynamics in the highlands of Southeast Asia: reconsideringPolitical systems of highland Burma
http://www.khamkoo.com/uploads/9/0/0/4/9004485/political_systems_of_highland_burma-kachin_structure.pdf

Luce, G. 1958. The Early Syam in Burma’s History. JSS. Vol.46 (pt.2) 1958. p.123-213.

Luo, Y. (2001). The hypothesis of a new branch of the Tai languages. In M.R. Kalaya Tingsabadh and A.S. Abramson (Ed.), Essays in Tai Linguistics, 177-188. Chulalongkorn University Press. http://sealang.net/sala/archives/pdf8/luo2001hypothesis.pdf.

Pongsripian, W. 2002 Sathannaphap kan sueksa prawattisat thai (History of the Tai People: A Critical Review). In Kan sueksa prawattisat lae wannakam khong klum chattiphan tai (Studies of History and Literature of Tai Ethnic Groups). Sarassawadee Ongsakul and Yoshiyuki Masuhara, eds. Pp. 29-55. Bangkok: Amarin Printing & Publishing. (in Thai)

Sai Aung Tun. 2009. History of the Shan State: From its Origins to 1962, Chiang Mai, Thailand: SilkwormBooks

Yos, S. 2001. LAK CHANG A reconstruction of Tai identity in Daikong http://www.khamkoo.com/uploads/9/0/0/4/9004485/lak_chang_-_a_reconstruction_of_tai_identity_in_daikong.pdf.

Wongthet, S. 1994. Khon thai yu thini nai utsakane [The Thai were here in Southeast Asia]. Bangkok: Silpakon University http://www.siamese-heritage.org/jsspdf/2001/JSS_090_0b_Baker_YueToThai.pdf.

Wyatt, D. 1984. Thailand: A Short History (Yale University Press, 1984) http://www.massey.ac.nz/~bjmoyle/dbm/b3/p36.html.